Valokuvaus: promokuvia hevisedälle

9.55

Eilen muiden duunipuuhasteluiden ohessa kävi ilmi että Web Developerinamme toimiva Marko tarvitsi uusia valokuvia muun osaamisensa promoamisen yhteyteen. Niinpä jos valmiiksi pystyssä olleet lamput käännettiin toimistomme loungessa toisiin suuntiin ja napsin puolessa tunnissa nipun tarkoituksellisen kovakontrastisia ja tungelmaltaan synkähköjä kuvia plakkariin.

Alla niistä muutamia.






Web Developerin hommien lisäksi Marko on pitkän linjan metallimusiikkimies ja on tällä puolella vastuussa esimerkiksi Global Dominationin olemassaolosta ja kehitystyöstä. Vuosien saatossa herra on tehtaillut levynkansitaidetta ja promomateriaalia muun muassa The Project Hate MCMXCIX:lle, Torture Divisionille, Sickening Horrorille ja Pestilencelle. Osittain tämä liittyy myös minuun: olen näiden samojen vuosien saatossa toimittanut Markolle nipputolkulla kuvia milloin mistäkin hautausmaasta (Kiitokset mm. Pariisiin Père-Lachaiselle), kirkosta tai katedraalista (mm. Barcelonan Sagrada Familia, Pariisin Notre Dame) ja tulen toimimaan näin myös vastaisuudesta. Näistä kuvista monet ovat päätyneet osaelementeiksi Markon tekemiin levynkansiin ja se on mielestäni mukavaa vaikka en itse rokinrämpytyksestä, tukanheiluttamisesta ja mörinästä mitään ymmärrä - tämän varmasti todistavat juuri käyttämäni kolme termiä.

Deadmarch/The Project Hate: Initiation of Blasphemy, 200*


The Project Hate: In Hora Mortis Nostræ, 2007


Tarkemmin Markon tekemiin asioihin pääsee tutustumaan osoitteessa markosaarelainen.net

You Might Also Like

0 kommenttia

psykeone @ instagram