Uusi portfolioni on verkossa

11.34

Elämme säälimättömän itsensä markkinoinnin ja esilletuomisen aikakautta. Allekirjoittanutta tämä ketuttaa useammin kuin olen siitä innoissani ja niinpä firmallani ei ole Facebook-fanisivuja ”Etunimi Sukunimi [osaamisalue]”-faniprofiilista nyt puhumattakaan. Olen kuitenkin havainnut, että tutkainta vastaan on turha potkia ellei välttämättä halua olla porukasta se jolle jää aina luu käteen, joten en lupaa etten sellaisia koskaan perusta vaikka pieni ihminen sisälläni kuinka oksentaisi pahaa oloaan sitä tehdessä.

Nooh, protestoinnista päivän promoiluihin. Sain pari päivää sitten valmiiksi uuden portfolioni version 0.1, jossa on vielä paljon paljon paljon paljon fiksattavaa, kehitettävää, uudelleen mietittävää ja lisättävää. Portfoliota voi kuitenkin käydä jo kurkkimassa täältä – toistaiseksi se sisältää lähinnä valokuvausjuttujani kilometrin pitkillä scrollattavilla sivuilla, joiden lataaminen on varmaankin aika tuskaista hitaammilla yhteyksillä. Sen lisäksi tarjolla on lyhyt katsaus maalailuihin ja myöhemmin tulossa on ainakin kuvitusjuttuja ja ja... mistä sitä vielä tietää kun vääntää samanaikaisesti niin monien asioiden kanssa ettei oikein itsekään muista mitä kaikkea on elämässään tehnyt.





Valokuvausjutuista vielä; pidän niiden tekemisestä kamalan paljon, joten tekisin niitä mielelläni yhä enenevissä määrin. Jos siis tarvitset promokuvia tai tiedät jonkun, joka niitä tarvitsee niin yhteydenottaminen on suotavaa, toivottavaa ja erittäin mukavaa. Sama koskee esimerkiksi hääkuvausta; mikäli olet menossa naimisiin tai tiedät hääpäiväänsä suunnittelevia ihmisiä, niin yhteyttä tai vinkkiä sellaisen ottamisesta vaan rohkeasti.

Niin, kuten portfoliossani sanotaankin niin kuvaan toki paljon muutakin. Toivottavasti onnistun ilmentämään niitäkin juttuja paremmin kunhan portfolion kehitystyöhön on aikaa ja sitä silmälläpitäen kommentit ovat muuten poikkeuksellisen tervetulleita – kiitoksia niistä jo etukäteen.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Pari kommenttia/vinkkiä näin satunnaisesti blogiisi eksyneeltä.. :)

    1. Otsikkotekstit voipi olla parempi laittaa h1- ja/tai h2-tagien sisään. Tämä siksi, että Googlen hakukonebottikin ymmärtää niitä paremmin :)

    2. Osio "Muu valokuvaus" kuulostaa siltä kuin sisältö olisi täynnä luontokuvia ja kuvia matkoilta. Sen sijaan sieltä löytyykin upeaa mainoskuvatyylistä matskua! Voisiko valikkoja nimetä selkeämmin kuluttaja- sekä yrityspuolelle?

    3. Yhteystiedot-sivulta sähköpostiosoitteesi kaipaa vielä mailto:-linkkiä. Tai roskapostien estämiseksi kuvaversiokin sähköpostiosoitteesta olisi ehkä paikallaan :)

    Plussaa:
    - kuvat isolla ja niitä on riittävästi
    - näppärästi jaoteltu suomi/englanti samalle sivulle

    T. Se Katjan kaveri Heidi

    VastaaPoista
  2. Heippa Heidi,

    Sorppa etten ehtinyt vastaamaan aikaisemmin. Parannusehdotuksesi ovat oikeasti varsin hyviä ja niistä pitää ottaa onkeensa heti kun aika antaa myöten myös blogin pimppailuun. Onhan tää nyt vähän synti ja häpeä, että alan ihmisen blogi on näin uskomaton sillisalaatti kaikin puolin. :/

    VastaaPoista

psykeone @ instagram