Näyttely: Otto Majan "Naamakerroin"

12.55

Vuosia sitten olin pari tuntia viikossa opettamassa nuorille katutaidetekniikoita eräällä Helsingin monista nuorisotaloista. ”Katutaidekerho” oli suunnattu alle 18-vuotiaille, mutta sinne olisi halunnut ehkä eniten kaikista juuri 18 täyttänyt Otto, jota sitten näkyikin aika usein kuikuilemassa oven raossa. Epävirallisesti Otto pyöri tunneilla mukana satunnaisesti ja siinä sivussa tulin huomanneeksi nuorenmiehen potentiaalin.


Nyt näin muutamaa vuotta myöhemmin potentaali on enemmän ja enemmän pääsemässä valloilleen ja näyttelyn aika. ”Naamakerroin: Otto Majan rappiografiikkaa” aukeaa Bar Still Standingissä (Torikatu 9, Seinäjoki) 5. maaliskuuta ja kestää saman kuun 19. päivään asti.

Alla muutamia kuvitusduuneja Oton verkkosivuilta:

 

  

  

  

 


”Naamakerroin”-näyttelyn työt yhdistävät tietokoneella tehtyä grafiikkaa ja käsityötä. Levylle liisteröimällä ja päälle maalaamalla syntyy mielenkiintoista jälkeä, jota voi käydä pian tarkastelemassa yllämainituilta verkkosivuilta. Sinne tulee myös näyttelystä tarkemmat tiedot sekä kuva jokaisesta työstä. Mikäli kiinnostutte niistä sen jälkeen kun kuvia webbiin saadaan, niin niitä on mahdollista saada tilattua itselleen myös postitse. Kaikki työt ovat kooltaan 60 x 90cm.

Onnea Otolle näyttelyyn. On aina hauskaa seurata nuorten kundien ja mimmien luovaa kehitystä!

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. hyvännäköistä matskuu kyl!

    VastaaPoista
  2. ei tuo katupoika kuulu näihin hehkutuksiin.

    VastaaPoista
  3. mölyt mahassa ja anna pojan kukkia.
    tm mmms

    VastaaPoista
  4. Ihan sairaan hienoja!!!

    VastaaPoista
  5. Toiselle anonyymille: niin kauan kuin tämän on mun blogini, niin täällä hehkutettaviin asioihin ja ihmisiin kuuluvat juuri ne jotka itse valitsen. Teidän lukijoiden ei tarvitse olla kaikesta kanssani samaa mieltä ja ihmehän se olis jos aina olisitte.

    VastaaPoista
  6. Noi on kyllä hyvin vaikuttavia töitä.
    Harmittaa, että joutuu tuon näyttelyn passaamaan.
    Kovin monia tuttuja lähdössä täältä etelästäkin katsomaan sitä.

    Onko millanen tyyppi muuten itse töhertelijä?
    Meinaan on jotkut työt aika utuisia :)

    VastaaPoista

psykeone @ instagram