Muotoa etsimässä

Halloween on jo ovella ja ajattelin aluksi lähteä kirjoittamaan näin perjantaina johonkin suoraan siihen liittyvästä. Sitten totesin, että ehkäpä kiinnostuneet osaavat itsekin googlailla hassuihin pukuleikkeihin liittyvistä jutuista oman makunsa mukaan ja päätin kertoa sen sijaan hieman valokuvaaja Phillip Toledanosta etäisesti halloweenahtavilla kuvilla hänen "Hope & Fear"-sarjastaan.





Phillip Toledano on pitkän linjan yhdysvaltalainen valokuvaaja, joka on kaupallisten projektien lisäksi toteuttanut melkoisen nipun omia erittäin mielenkiintoisia projektejaan. Suosittelen katsastamaan lyhyesti ainakin "America the Gift Shopin" ja "Another Placen" herran verkkosivuilta.

Hyvää Halloweenia kaikille!

Vahaliiduista ja puuväreistä erityisesti yhdessä puhuttaessa ei oikein voi välttyä ensimmäiseksi ajattelemasta lapsia ne kädessä. Niinpä nämä välineet ja kaikki niillä tehty tulee helposti mitätöityä tai vähäteltyä välittömästi. Christian Faur ja Jennifer Maestre ovat ottaneet vahaliidut ja puuvärit työvälineikseen teoksiinsa, mutta eivät aivan siten kuin ensimmäiseksi tulisi mieleen.

Aloitetaan Christian Faurin "vahaliitu-pikselitaiteella", josta alla kolme esimerkkiä.





Tässä taas muutama kuva Jennifer Maestren puuväriveistoksista.




Seuraavan kerran kun tulee itse mietittyä ettei jollain tietyllä välineellä pysty tekemään mitään näkemisen arvoista kannattanee ryhtyä ajattelemaan laatikon ulkopuolelta.

Ovatko monetkaan näistä korteista sitten lopulta kovinkaan käytännöllisiä? Yli puolet niistä poikkeaa totutusta formaatista niin paljon, että mitä todennäköisimmin niiden vastaanottaja joko hukkaa ne tai ainakin laittaa ne syrjään muiden saamiensa korttien joukosta. Poikkeavilla korteilla on tehtävä kertalaakista niin iso vaikutus vastaanottajaan, että tämä muistaa vähintään kortissa lukevan firman nimen miettiessään "sen hassun kortin" antaneen henkilön identiteettiä ja vaivautuu selvittämään asian. Hintaakin erikoiskorteille tulee traditionaalisempiin verrattuna huimaavasti. Jo näistä syistä johtuen voisikin kuvitella, että erikoiskortteja kannattaa antaa lähinnä sellaisille vakiintuneille ja hyville asiakkaille joiden silmissä haluaa esittää itsensä hauskana heppuna jolla on saaveittain mielikuvitusta. Itsekin tietysti mieluusti tulisin nähdyksi juuri sellaisena, mutta toisaalta esittäytyessäni potentiaalisille asiakkaille en halua ensimmäisenä huokua ulospäin liikaa "Pelle Pelotonta" ja haluan, että antamallani kortilla on mahdollisimman hyvät mahdollisuudet tulla säilytetyksi siten että se täyttää ensisijaisen tarkoituksensa.

Perinteinen käyntikortti - niin, eiköhän se minunkin seuraavani ole sellainen, mutta teenpä siitä hienon ja muistettavan. Isona ja rikkaana teetän sitten jotain erikoisempaa lähinnä itseäni huvittaakseni.

Linkkien takaa löytyy lisää mielenkiintoisia käyntikortteja lisää tietoa näistä esitellyistä.

"Kausi 2009" alkaa olemaan ohi omalta osaltani graffitien maalaamisen suhteen. Tokihan seinille voi väriä pistää vaikka sydäntalvella, mutta ei se kovin mukavaa enää ole. Näin syksylläkin kosteus ja kylmyys alkaa tekemään maalaamisesta vähemmän houkuttelevaa. Viime kuussa tarjolla oli kuitenkin vielä yksi erittäin mukava ja aurinkoinen lauantai Porvoon seinällä ja tässä kuussakin homma onnistui vielä siinä samaisessa paikassa - joskin jupisin kyllä partaani kaikenlaista siitä kuinka ikävää tihkusateessa maalailu on enkä kylmissäni jaksanut maalata kovinkaan yksityiskohtaisesti.

Aloitetaan siitä aurinkoisemmasta viikonlopusta. Kuvista kiitokset Jennille, jonka blogista löytyy kuvat hänen omasta maalauksestaan tästä päivältä.















Muutama viikko edellisen kerran jälkeen Jenni sai houkuteltua uudestaan maalaamaan vaikka sää oli jo reissulle lähtiessä kurjahko.











Omista graffitimaalailuistani todennäköisesti lisää vasta keväällä 2010. Sitä ennen tarjolle tulee tosin kirjoituksia muiden graffiteista, omista graffitityylisistä maalailuistani kankaalle ja muuta sen sellaista. Lopun syksystä ja talven keskityn kuitenkin pääsääntöisesti viemään graffitiasiaa omalta osaltani eteenpäin - toivottavasti tuloksellisesti.

Tämän kirjoituksen lukeminen kannattaa lopettaa oikeastaan tähän mikäli ei ole kiinnostunut lukemaan kärttyilyä. Lopuksi aion nimittäin kirjoittaa jonkin verran Helsingin Kaupungin Rakennusvirastosta ja sen edustajien julkaisemista totuudenvastaisuuksista.










Helsingin Kaupungin Rakennusvirasto on käynyt omaa sotaansa graffiti- ja katutaidekulttuuria vastaan jo toistakymmentä vuotta. "Stop Töhryille"-kampanja aloitettiin vuonna 1998 ja lopetettiin "nollatoleranssi"-linjoineen noin kymmenen vuotta alkamisestaan - tätä ennen kymppivuotisia ehdittiin juhlimaan Finlandia-talolla 16.09.2008 "seminaarissa", jonne pääsyä HKR rajoitti mm. median edustajilta, Helsingin omilta kaupunginvaltuutetuilta (joista ainakin Kimmo Helistö ja Paavo Arhinmäki protestoivat asiaa voimakkaasti) tai ylipäätään kaikilta tahoilta, jotka eivät suhtautuneet heidän toimintaansa kritiikittömästi. Kymmenen vuoden aikana HKR ehti kuppaamaan kaupungilta kamppanjaansa eri arvioiden mukaan 15-20 miljoonaa euroa (tarkkaa tietoa ei ole tarjolla) markkinoiden asiaa pelolla, esittämällä asioita tarkoituksella ja tietoisesti väärässä valossa sekä hyödyntämällä ja luomalla ennakkoluuloja. Graffiti- ja katutaidekulttuuri on helppo vihollinen - sen edustajilla kun ei ole olemassa yhteistä agendaa, juurikaan minkäänlaisia julkisia kasvoja tai resursseja potkia tutkainta vastaan uskottavalla tavalla. Tätäkään kirjoitusta ei kirjoiteta kuukausipalkalla eikä toisen osapuolen onnistuneesta demonisoinnista anneta alakulttuurillemme palkinnoksi miljoonamäärärahaa, jolla voisi teettää sopivalla tavalla käänneltyjä ja väänneltyjä tutkimuksia seuraavien vuosien määrärahan kasvattamiseksi. Kätevä kasvoton vihollinen alakulttuurimme on myös siksi, että jatkuvan demonisoinnin aiheuttama turhautuminen maalaajien keskuudessa purkautuu usein HKR:n tarkoitusperiin sopivalla tavalla siten, että kaupunki herää uuteen aamuun milloin mikäkin pinta uusissa väreissä. Viime vuoteen asti olinkin jo aika tottunut siihen, että tekipä asiat sitten miten päin tahansa niin homma kääntyy lopulta aina rakennusviraston voitoksi uusina määrärahoina ja uutena paskapuheena.

Sitten tuli Suvilahti. Suvilahden seinä loi yhden kesän aikana uskoa siihen, että ehkäpä on mahdollista saada ihmiset ymmärtämään ettei spraymaaleilla kirjainten maalaamisessa seinään itsessään ole mitään väärää tai pahaa. Paikka, jossa sai harrastaa itselleen rakasta taiteenmuotoa ilman sitä loputonta taistelua, jota on asian puolesta tottunut aina ja kaikkialla käymään. Suvilahden rakentaminen oli itselleni osoitus myös ala-asteella opitun matematiikan ymmärtämisestä ("Martilla on kuukaudessa 50 euroa rahaa maalausharrastukseen käytettäväksi. Hän ostaa niillä 12 purkkia maalia ja maalaa Suvilahdessa yhden ison moniväripiissin, johon menee niistä 8 kokonaan ja loppuihin jää puolet jäljelle. Kuinka monta purkkia maalia Martilla on vielä luvattomasti ympäriinsä suhrattavaksi mikäli hän aikoisi niin tehdä?"). Nyt tämä ala-astematematiikka on kuitenkin vaihteeksi uhattuna HKR:n puolelta, joka väittää mediassa että "Suvilahden kaikille avoin graffitiseinä on lisännyt töhrygraffitien määrää Helsingissä." Vuoden 2009 "töhrygraffitien lukumäärä" on kuulma 6635 siinä missä vuonna 2008 se oli saman uutisen mukaan 3746. Vuoteen 2007 asti ei enää mennä (eikä varsinkaan sitä aikaisempiin), mutta tämän artikkelin mukaan luku oli silloin 5771 ja 1998 massiiviset 67 000. Jälkimmäisessä linkitetyistä artikkeleista penätään rikoksentorjuntaneuvoston pääsihteerin Hannu Takalan toimesta sitä samaa, jota itsekin kovasti haluaisin - puolueetonta tutkimustietoa asiasta. Rakennusviraston villit luvut ovat mediaseksikkäitä, mutta eivät valitettavasti kerro sellaisenaan mistään muusta kuin palavasta halusta saada "Stop Töhryille" uudestaan rullaamaan ja oma pöytä koreaksi. Näin siitä huolimatta, että Suvilahden graffitiseinästä ei HKR:n ulkopuolella tunnu juuri kenelläkään olevan mitään pahaa sanottavaa - päinvastoin. Kiinteistö Oy Kaapelitehtaan (joka seinän Suvilahteen täksi kesäksi rakensi) edustajat ovat vuolaasti kiitelleet sitä kuinka hyvin maalarit ovat käyttäytyneet, maalarit itse ovat olleet seinästä hyvin otettuja ja kiitollisia, seinä on antanut nuorisolle mahdollisuuden ilmaista itseään joutumatta tämän tarpeen tyydyttämisestä hankaluuksiin ja ilmapiiri on pitkästä aikaa asian ympärillä ollut tervehenkinen ja rakentava.

Nyt olisi aika haastaa HKR selittämään itseään, toimintaansa ja julkisuuteen antamiaan lukuja. Mitä lukuja yllämainitut oikeasti ovat? Miten niihin on päädytty? Päädytäänkö niihin aina samaa kaavaa käyttäen? Väittääkö HKR oikeasti, että yllämainitun esimerkin Martti ja muut maalarit ovat joko yhtäkkiä kaikki rikastuneet tai aktiivisten maalareiden määrä kaupungissa on moninkertaistunut? Nämä kysymykset ovat sieltä ilmiselvimmästä päästä. Valitettavasti jonkun uskottavamman tahon on esitettävä ne ja monet muut eteenpäin mikäli kysymyksiin aiotaan saada myös vastauksia.

Rauhalla ja rakkaudella,
Jouni Väänänen
Yrittäjä, tämän blogin kirjoittaja ja graffitimaalari

Kun jotain asiaa tekee tavattoman paljon, niin siitä tuppaa vähän lähtemään tekemisen ilo. Näin tapahtuu itselleni käytännössä melkeinpä minkä tahansa asian kanssa - jopa niiden, joista lähtökohtaisesti pidän hirveästi. Olen ollut valokuvaamisesta innoissani nyt jotakuinkin viitisentoista vuotta (tästä ajasta voisi kai kirjoittaa jonkinlaisen pienen kirjoituksen, mutta ehkäpä sitten joku toinen kerta) ja nykyään kuvaan puhtaasti huvikseni enää harvoin. Kun on koko päivän ollut kuvaamassa työnsä puolesta ja sen jälkeen editoinut kuvia toimistolla vielä tuntikausia ei oikein inspaa lähteä hillumaan iltaan kamera kainalossa vapaa-ajallaan.

Toisinaan pyrin kuitenkin muistuttamaan itseäni siitä, että valokuvaaminen on tosi hauskaa ja että aina sitä ei tarvitse ottaa kamalan vakavasti. Tällä kertaa se tapahtui puolivahingossa; löysin mökiltä parit fikkarit ja muistin joskus vuosia sitten huvikseni tekemäni valomaalailukokeilut. Ei kulunut aikaakaan kun jo seisoin pimeydessä kameran ja jalustan kanssa maalaamassa puita ja muita elementtejä taskulampuilla. Saatuani tästä tarpeekseni ryhdyin juoksentelemaan ja pyörimään ympäri kuva-alaa taskulamppu kädessä niin maanisesti, että mikäli joku tuntematon olisi sen nähnyt niin valkotakkisten setien kutsuminen ei olisi ollut kaukana.

Alla kuvia hieman selittämään äskeistä:







No, edustavatko nämä nyt sitten suuren suurta taidevalokuvausta ja kannattaako ne ottaa vakavasti? Eivät ja ei - juuri siksi niiden tekeminen mitä suurimmassa määrin kannatti. Kikkailu ja lapsenmielinen häröily palauttaa lapsenmielisen riemun tekemiseen ja ainakin allekirjoittanut kaipaa juuri sitä töiden tekemiseen.

Nonni, nyt oli taas ihan pakko rynnätä kirjoittamaan hetken tauon jälkeen vaikka aika ei oikein vieläkään antaisi myöten. Törmäsin nimittäin juuri itselleni uuteen katutaiteen ilmenemismuotoon; valopylväiden luukkujen koristeluun. Mitä ilmeisimmin tässä touhussa käydään "lainaamassa" valopylväästä luukku, maalataan se ja palautetaan sitten paikalleen.

Kuvat kertovat jälleen parhaiten mistä on kyse:


Kuvien lähde on "Katuvalo street arttia!"-ryhmä Flickrissä. Toivottavasti ette kovin suivaannu kuvien hienoisesta lainaamisesta.

Luukkujen irroittelu, pylväiden sisuskalujen paljaaksi jättäminen joksikin aikaa ja muu sen sellainen on varmasti asia, josta jokaisella on oma mielipiteensä ja kysymyksiä siihen päällä. Niin, onkohan se nyt vaarallista jollekin? En minä tiedä. Kai se voi ollakin tai sitten ei yhtään. Jos tietotasosi tästä asiasta on yhtä vajavainen kuin omani, niin teethän kaikille palveluksen etkä edes harkitse ryhtyväsi työn touhuun? Kiitos. Onkohan tämä sitten laitonta? Aivan varmasti on siinä missä muukin julkiseen omaisuuteen riipustelu ja niinpä tämän blogin kirjoittaja ei sellaiseen kehota. Onko siitä nyt sitten jotain haittaa sen jälkeen kun luukut ovat jälleen paikoillaan? No, se lienee subjektiivista.

Tosi hienoja nämä kuitenkin mielestäni ovat.

Keravan Taidemuseo sijaitsee kiitollisesti samassa rakennuksessa toimistomme kanssa ja sinne on vapaa pääsy keskiviikkoisin, joten kulloinenkin näyttely tulee yleensä aina jonain keskiviikkona katsastettua. Eilen kipaisimme tässä blogissakin mainitun Markon kanssa lyhyesti käymässä syyskuun 9. auenneen ja 25. lokakuuta asti kestävän "CLUES TO HUMAN BEHAVIOUR: Planet Fun Fun"-näyttelyn läpi.

Alla muutamia kuvia ja hieman tietoa näyttelystä.












Oli siellä näyttelyssä paljon muutakin. Käykää ihmeessä katsomassa!

Kun on sama pää kesät talvet on joskus hieman vaikeaa muistaa mistä on ehtinyt jo kirjoittaa ja mistä ei. Tästä en kuitenkaan ilmeisesti vielä?

Kuvailin DJ Rx:n kanssa heinäkuussa uusia promokuvia suhteellisen pitkän kaavan kautta; kuvauspäivä venähti jonnekin 13 ja 15 tunnin välimaastoon ja tunnelma alkoi loppua kohden olemaan jo melko hysteerinen. Olemme kuvailleet aikaisemminkin yhdessä moneen otteeseen ja Rx-Villen kanssa se on aina hauskaa - ideoita teemoista ja kaikesta muusta saa heitellä hyvinkin vapaasti ilmaan eikä herra artisti koskaan kieltäydy yhdestäkään ainakaan sen takia, että ne olisivat liian radikaaleja.

Alla kuvaussession satoa.









Ulkokuvissa on haettu post apokalyptista "wasteland warrior"-menoa ja siitä johtuen jälkikäsittelyssä koin oikeutetuksi vääntää mm. taivaan värejä huomattavasti reippaammin "avaruusväreiksi" kuin ikinä muuten tekisin. Ulkokuvissa vaatetus ja maskeeraus (murskatut grillihiilet ovat tie voittoon!) vaihteli ainoastaan vähän päivän mittaan, mutta siitä huolimatta lopullisiin kuviin koitettiin saada mahdollisimman erilaisia lopputuloksia. Valkoiset pukukuvat kuvattiin toimistollamme Keravalla päivän päätteeksi ja maskeerauksen tekemisen aikana repesimme kummatkin nauramaan niin moneen otteeseen, että hommasta ei meinannut tulla oikein mitään. Erityisesti näihin valkoisiin kuviin olen kuitenkin itse hyvin tyytyväinen ja niiden jälkikäsittely oli varsin opettavainen prosessi.

Todennäköisesti ensi vuonna kuvailemme uudestaan ja nyt kun tulta elementtinä tuli testattua kuvissa uskaltaa senkin kanssa silloin todennäköisesti leikkiä huomattavasti laajemmin.

Kuriositeettina alla vielä kolme kuvaa vuosilta 2005 & 2007. Toivottavasti jonkinasteista edistymistä näkyy. ;)