"Kausi 2009" alkaa olemaan ohi omalta osaltani graffitien maalaamisen suhteen. Tokihan seinille voi väriä pistää vaikka sydäntalvella, mutta ei se kovin mukavaa enää ole. Näin syksylläkin kosteus ja kylmyys alkaa tekemään maalaamisesta vähemmän houkuttelevaa. Viime kuussa tarjolla oli kuitenkin vielä yksi erittäin mukava ja aurinkoinen lauantai Porvoon seinällä ja tässä kuussakin homma onnistui vielä siinä samaisessa paikassa - joskin jupisin kyllä partaani kaikenlaista siitä kuinka ikävää tihkusateessa maalailu on enkä kylmissäni jaksanut maalata kovinkaan yksityiskohtaisesti.

Aloitetaan siitä aurinkoisemmasta viikonlopusta. Kuvista kiitokset Jennille, jonka blogista löytyy kuvat hänen omasta maalauksestaan tästä päivältä.

Muutama viikko edellisen kerran jälkeen Jenni sai houkuteltua uudestaan maalaamaan vaikka sää oli jo reissulle lähtiessä kurjahko.











Omista graffitimaalailuistani todennäköisesti lisää vasta keväällä 2010. Sitä ennen tarjolle tulee tosin kirjoituksia muiden graffiteista, omista graffitityylisistä maalailuistani kankaalle ja muuta sen sellaista. Lopun syksystä ja talven keskityn kuitenkin pääsääntöisesti viemään graffitiasiaa omalta osaltani eteenpäin - toivottavasti tuloksellisesti.

Tämän kirjoituksen lukeminen kannattaa lopettaa oikeastaan tähän mikäli ei ole kiinnostunut lukemaan kärttyilyä. Lopuksi aion nimittäin kirjoittaa jonkin verran Helsingin Kaupungin Rakennusvirastosta ja sen edustajien julkaisemista totuudenvastaisuuksista.










Helsingin Kaupungin Rakennusvirasto on käynyt omaa sotaansa graffiti- ja katutaidekulttuuria vastaan jo toistakymmentä vuotta. "Stop Töhryille"-kampanja aloitettiin vuonna 1998 ja lopetettiin "nollatoleranssi"-linjoineen noin kymmenen vuotta alkamisestaan - tätä ennen kymppivuotisia ehdittiin juhlimaan Finlandia-talolla 16.09.2008 "seminaarissa", jonne pääsyä HKR rajoitti mm. median edustajilta, Helsingin omilta kaupunginvaltuutetuilta (joista ainakin Kimmo Helistö ja Paavo Arhinmäki protestoivat asiaa voimakkaasti) tai ylipäätään kaikilta tahoilta, jotka eivät suhtautuneet heidän toimintaansa kritiikittömästi. Kymmenen vuoden aikana HKR ehti kuppaamaan kaupungilta kamppanjaansa eri arvioiden mukaan 15-20 miljoonaa euroa (tarkkaa tietoa ei ole tarjolla) markkinoiden asiaa pelolla, esittämällä asioita tarkoituksella ja tietoisesti väärässä valossa sekä hyödyntämällä ja luomalla ennakkoluuloja. Graffiti- ja katutaidekulttuuri on helppo vihollinen - sen edustajilla kun ei ole olemassa yhteistä agendaa, juurikaan minkäänlaisia julkisia kasvoja tai resursseja potkia tutkainta vastaan uskottavalla tavalla. Tätäkään kirjoitusta ei kirjoiteta kuukausipalkalla eikä toisen osapuolen onnistuneesta demonisoinnista anneta alakulttuurillemme palkinnoksi miljoonamäärärahaa, jolla voisi teettää sopivalla tavalla käänneltyjä ja väänneltyjä tutkimuksia seuraavien vuosien määrärahan kasvattamiseksi. Kätevä kasvoton vihollinen alakulttuurimme on myös siksi, että jatkuvan demonisoinnin aiheuttama turhautuminen maalaajien keskuudessa purkautuu usein HKR:n tarkoitusperiin sopivalla tavalla siten, että kaupunki herää uuteen aamuun milloin mikäkin pinta uusissa väreissä. Viime vuoteen asti olinkin jo aika tottunut siihen, että tekipä asiat sitten miten päin tahansa niin homma kääntyy lopulta aina rakennusviraston voitoksi uusina määrärahoina ja uutena paskapuheena.

Sitten tuli Suvilahti. Suvilahden seinä loi yhden kesän aikana uskoa siihen, että ehkäpä on mahdollista saada ihmiset ymmärtämään ettei spraymaaleilla kirjainten maalaamisessa seinään itsessään ole mitään väärää tai pahaa. Paikka, jossa sai harrastaa itselleen rakasta taiteenmuotoa ilman sitä loputonta taistelua, jota on asian puolesta tottunut aina ja kaikkialla käymään. Suvilahden rakentaminen oli itselleni osoitus myös ala-asteella opitun matematiikan ymmärtämisestä ("Martilla on kuukaudessa 50 euroa rahaa maalausharrastukseen käytettäväksi. Hän ostaa niillä 12 purkkia maalia ja maalaa Suvilahdessa yhden ison moniväripiissin, johon menee niistä 8 kokonaan ja loppuihin jää puolet jäljelle. Kuinka monta purkkia maalia Martilla on vielä luvattomasti ympäriinsä suhrattavaksi mikäli hän aikoisi niin tehdä?"). Nyt tämä ala-astematematiikka on kuitenkin vaihteeksi uhattuna HKR:n puolelta, joka väittää mediassa että "Suvilahden kaikille avoin graffitiseinä on lisännyt töhrygraffitien määrää Helsingissä." Vuoden 2009 "töhrygraffitien lukumäärä" on kuulma 6635 siinä missä vuonna 2008 se oli saman uutisen mukaan 3746. Vuoteen 2007 asti ei enää mennä (eikä varsinkaan sitä aikaisempiin), mutta tämän artikkelin mukaan luku oli silloin 5771 ja 1998 massiiviset 67 000. Jälkimmäisessä linkitetyistä artikkeleista penätään rikoksentorjuntaneuvoston pääsihteerin Hannu Takalan toimesta sitä samaa, jota itsekin kovasti haluaisin - puolueetonta tutkimustietoa asiasta. Rakennusviraston villit luvut ovat mediaseksikkäitä, mutta eivät valitettavasti kerro sellaisenaan mistään muusta kuin palavasta halusta saada "Stop Töhryille" uudestaan rullaamaan ja oma pöytä koreaksi. Näin siitä huolimatta, että Suvilahden graffitiseinästä ei HKR:n ulkopuolella tunnu juuri kenelläkään olevan mitään pahaa sanottavaa - päinvastoin. Kiinteistö Oy Kaapelitehtaan (joka seinän Suvilahteen täksi kesäksi rakensi) edustajat ovat vuolaasti kiitelleet sitä kuinka hyvin maalarit ovat käyttäytyneet, maalarit itse ovat olleet seinästä hyvin otettuja ja kiitollisia, seinä on antanut nuorisolle mahdollisuuden ilmaista itseään joutumatta tämän tarpeen tyydyttämisestä hankaluuksiin ja ilmapiiri on pitkästä aikaa asian ympärillä ollut tervehenkinen ja rakentava.

Nyt olisi aika haastaa HKR selittämään itseään, toimintaansa ja julkisuuteen antamiaan lukuja. Mitä lukuja yllämainitut oikeasti ovat? Miten niihin on päädytty? Päädytäänkö niihin aina samaa kaavaa käyttäen? Väittääkö HKR oikeasti, että yllämainitun esimerkin Martti ja muut maalarit ovat joko yhtäkkiä kaikki rikastuneet tai aktiivisten maalareiden määrä kaupungissa on moninkertaistunut? Nämä kysymykset ovat sieltä ilmiselvimmästä päästä. Valitettavasti jonkun uskottavamman tahon on esitettävä ne ja monet muut eteenpäin mikäli kysymyksiin aiotaan saada myös vastauksia.

Rauhalla ja rakkaudella,
Jouni Väänänen
Yrittäjä, tämän blogin kirjoittaja ja graffitimaalari