Katutaide: Oletko kuullut näistä?
11.35Tänään vuorossa on katsaus astetta erikoisempiin katutaiteen ilmentymismuotoihin ja luovaan kansalaisaktivismiin; "sammalgraffitiin", "neulegraffitiin", liiduilla kaduille ja jalkakäytäviin tehtyihin töihin (joita en viitsi piirrustuksiksi luonnehtia), vastaaviin maalattuihin teoksiin, sissipuutarhurointiin, "käänteisgraffitiin" ja "pölymaalaamiseen."
Aloitetaan ihan mainitussa järjestyksessä. En muista koska törmäsin ensimmäistä kertaa sammalgraffitien ideaan, mutta käytännössä ajatus on suhteellisen yksinkertainen; valitaan haluttu muoto sammaleelle ja suodaan suotuisat olosuhteet sen kasvamiselle. Sammalgraffitien tekemisessä käytettävän seoksen sekoittamiseen löytyy webistä useita erilaisia ohjeita (joissa miksataan yhteen sammalta, sokeria, vettä ja vaikkapa nyt jogurttia tai olutta), joten niihin en tässä nyt puutu sen kummemmin - niitä löytyy mm. kuvien alla olevien linkkien takaa. Kyseessä on hieman kiistanalainen juttu sinänsä, koska sammalkasvuston levittämisen voidaan eri näkökulmista laskea olevan joko laitonta tai sitten ei. Mikäli siis pidät sammalgraffitien ideaa varsin vinkeänä (kuten itse pidän), niin suosittelen käyttämään reippaasti omaa harkintaa ja hieman kyselemään juridisesta puolesta ennen sen soveltamista ympäriinsä.
Seuraavaksi sitten hieman puhetta ja kuvia neulegraffiteista. Näistä tulin tietoiseksi puolisen vuotta sitten erään toisen suomalaisen blogin kautta. Neulegraffitien perusidea tuntuu olevan luoda etukäteen neule, joka sitten kiinnitetään julkiselle paikalle. Vaikka neulegraffitit eivät ihan loputtomiin liikuta omaa sieluani pidän niitä kuitenkin yleisellä tasolla hyvin virkistävänä asiana jo siksikin, että ne tuovat kaduille mukaan sellaisen "vandaaliporukan" jota siellä ei ole aikaisemmin nähty - neuleista kiinnostuneet usein jo keskimääräistä graffitimaalaria vähän kypsempään ikään ehtineet ihmiset. Jälleen kerran voidaan keskustella siitä onko tämä nyt sitten laitonta vai ei. Itse en näe siitä olevan juuri minkäänlaista vahinkoa, mutta joku tiukemmaksi neulotulla villapipolla varustettu yksilö voisi tietysti puhua vaikka roskaamisesta muun hyväksyttävän argumentin puutteessa.
Jalkakäytäviin ja katuihin luodaan teoksia sekä liiduin että maalaten. Välineitä oleellisempaa tuntuu olevan kolmiulotteisuuden illuusion luominen perpektiivikikkailulla, joka tekee allaolevista kuvista niin vaikuttavia kuin mitä ne ovat. Ilmeisesti jopa liiduilla katuun piirtäminen on asia, josta voi joutua hankaluuksiin. Lukaisin muutaman taiteilijan sivuja eilen läpi ja kävi ilmi, että ei ole ollenkaan tavatonta että heidän työskentelynsä keskeytetään jossain vaiheessa virkavallan toimesta ja käsketään painumaan matkoihinsa. Sinänsä hassua, koska liiduistahan ei tosiaankaan jää katuihin pysyvää jälkeä ja luulisi että taidokkaasti tehdyt työt tuottaisivat yleisellä tasolla paljon enemmän iloa kuin mitä muutaman neliön valtaamisesta pariksi päiväksi on harmia. Isommat teokset tehdään maalaamalla ja niihin on luonnollisesti oltava luvat olemassa niidän pysyvämmän luonteen takia.
Sissipuutarhurointi kuullostaa aikamoiselta kommandopipotouhulta, mutta käytännössä siinä on kyse omavaltaisten istutusten ja muun puutarhuroinnin tekemisestä julkisessa tilassa. Sissipuutarhurit hoitavat huonokuntoisia hylättyjä ja muuten hoitamatta jääneitä maaplänttejä oman makunsa mukaisesti - siten kyseessä on teknisesti katsoen rikollisesta toiminnasta. Ilmeisesti missään päin maapalloa ei kuitenkaan ole asiasta paljon syytteitä nosteltu, koska tällä toiminnalla on poikkeuksetta ympäristön ilmettä piristävä vaikutus. Ilmiöstä on vaikea kertoa kuvin, koska ne olisivat lähinnä kuvia kukista ja muusta sen sellaisesta. Niinpä koitan tehdä sen parin videon avulla.
Video: "Siemenpommin" tekemistä Guardianin sivuilta
Video: "Lavender Field" YouTubesta
Edellistä pitkälti vastaava asia on "pölymaalaaminen", jossa esimerkiksi likaisiin autojen ikkunoihin tehdään hyvinkin yksityiskohtaisia teoksia. Alla muutama esimerkki.
17 kommenttia
Heh, luin loppuun asti! Oli sen verran mielenkiintoista tekstiä. Ja mitä kuvia! Uskomattomia taideteoksia. Miltähän tuntuisi kävellä tuollaisella kadulla johon on maalattu esim. rotko. Ihan hirvittää jo nyt.
VastaaPoistaOli niin mielenkiintoinen juttu, että laitoin linkin sivuiltani tänne. :)
VastaaPoistaKiitoksia kovasti. ^_^
VastaaPoistaSeurailen blogiasi aina ehtiessäni ja totesin, että sinuakaan ei varmaan haittaa mikäli lainaan sieltä kuvan kunhan laitan alle linkin lähteeseen. :)
Ei haittaa! :)
VastaaPoistaVillikissan blogista löysin tänne ja yhdyn hänen sanoihin: mielenkiintoista tekstiä! Sammalgraffitit on ihan uusi juttu minulle ja niihin ihastuin heti. Ja nuo maalaukset on vaan niin upeita!
VastaaPoistaWoou, tää oli niin lumoava juttu, uskomattomia teoksia ihmiset ovat kyllä tehneet. (Kyllä, luin lopuun asti!) Varmasti linkitän tämän sivun blogiini kunhan ehdin. :)
VastaaPoistaTervetuloa Mari ja Inka. Toivottavasti täältä löytyy vastaisuudessakin lisää kiinnostavaa luettavaa teillekin. ^_^
VastaaPoistaTotta hiivatissa näitä tulee luettua loppun saakka :D Ei malta olla lukematta, that's it!
VastaaPoistaTodella mielenkiintonen juttu toi sammalgraffiti! Täytyykin tehä mössö valmiiksi ja lähteä joku ilta tyyppaamaan.
VastaaPoistaNeulegraffiteja löytyy muutamia Riihimäeltä, keskustassa näyttäis olevan yks kokonainen valotolppa peitettynä ihan nosturin avustuksella.
Tästä tulikin mieleen että täytyy käydä katsastamassa toi sun Monarin piissi ihan paikanpäällä! Keep it up.
- Olli
Moikka Kati ja Olli! Hauskaa havaita, että tututkin ovat löytäneet blogin ja lukevat kuin lukevatkin kaikki niistä sanoista, joita tulen kirjoittaneeksi.
VastaaPoistaMonarin piissiä ei enää ole olemassa vaan Riksunkin lailliset seinät ovat jo saaneet avajaisien jälkeen päälleen monen monta uutta kerrosta. Pitää tosin jossain vaiheessa mennä sinnekin uudestaan maalaamaan. :)
Vau! Komeaa kamaa - suunnitteilla on mm yksi markkinointikamppis joka pitäisi toteuttaa tuolla käänteisgraffitityylillä. Saa nähdä tuleeko syyte :)
VastaaPoista:D
VastaaPoistaKerro ihmeessä miten asiassa lopulta kävi. Briteissä mainoskamppiksia on ko. tekniikalla toteutettukin ja muistaakseni niistä nousi pienimuotoinen hulabaloo.
Villikissan blogin kautta tänne löysin. Olet kyllä todella mielenkiintoisen ilmiön ottanut esille. Mulle oli neulegraffit ainoastaan ennestään tuttuja.
VastaaPoistaMAHTAVIA teoksia! voi vitsi! tota sissipuutarhurointia tuun kokeilemaan ens kesänä, tulee helposti mieleen parikin kohdetta..
VastaaPoistaVoi olla, että ensi keväänä Keravallakin nähdään jonkin verran ainakin seed bombingia ja ehkäpä jotain muutakin. Pitää postata kuvat tänne, seisoa tekojensa takana ja katsoa saako siitä sinitakkisilta sediltä rannerenkaat ja korvausvaatimuksia. ;)
VastaaPoistaTosi kiinnostavaa! Kiitos!
VastaaPoistaTässä vosisin kans mainita Slinkachu joka tekee pienoismalliukoista katutaidetta. http://slinkachu.com
Hyvää uutta vuotta!
Laitoinpa linkkiä Kotkan kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksoselle - saas nähdä tarttuuko ideaan.. eihän sitä tiedä pitääkö kohta organisoida joku kansalaisaktivismiliike täällä :>
VastaaPoista