Valokuvaus: Eksperimentointia valoilla, sävytyksillä ja pestyillä väreillä

14.22

No niin, on aika julkaista toinen lomareissullani kuvaamistani "huvikseen"-seteistä. Kuvausjärjestyksessä Jasminin kanssa Rovaniemen lähistöllä tehty sessio oli ensimmäinen lomalla duunijuttujen jälkeen tekemäni ja päädyimme lopulta kuvaamaan jotakuinkin täyden työpäivän verran. Monissa kuvauksissa käyttämissämme paikoissa oli hyttysiä ja muita lentäviä kiusankappaleita niin paljon että ilman karkotteiden käyttämistä kamerat ja valot olisi voinut aivan hyvin pakata suoraan pois ja lähteä kohti seuraavia haasteita. Malli osoitti kuitenkin suunnatonta kärsivällisyyttä ja pohjoisen naisen toleranssia näitä pikku perkeleitä kohtaan siinä missä itseäni useasti häiritsi aivan suunnattomasti kuvailla ötökkäparven keskellä.

Kuvatessa ja jälkikäsittelyssä tulin kokeilleeksi monia itselleni aika epätyypillisiäkin juttuja ja hyvä niin, koska lopputuloskin on sitä kautta monipuolisempi. Valona oli vaihtelevasti aurinko kirkkaalta taivaalta, puolipilvestä, studiosalama softboxilla, hopeisella sontsalla tai näitä yhdisteltynä milloin mitenkin. Jälkikäsittelyssä värejä on pesty pois, valkotasapainoja on tahallisesti säädetty hieman erikoisemmiksi tai... no, katsokaa itse.

Todennäköisesti yksi parhaista kuvauspaikoistamme ja aivan varmasti se, jossa oli eniten ongelmia laitteiston kanssa.



Koeruutuja ottaessa pitäisi selkeästi jaksaa laittaa rajaukset kohdalleen, koska tämä olisi mielestäni mielettömän kiva ruutu ellei se olisi täysin päin honkia rajattu. Valitettavasti muissa samasta paikasta myöhemmin otetuissa ruuduissa ei ole ollenkaan yhtä onnistunut valo vaikka ne asetelmallisesti kuinka ovatkin parempia.




Tästä ruudusta tulee jostain syystä mieleen eräs kasetti, joka meillä oli lapsuudessani autossa. Artistin nimi oli muistaakseni Taiska. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pidän tätä ehkä onnistuneimpana kuvana koko päivältä.






Lomareissun kuvailujen kolmatta (toisena kuvattua) settiä en ole ehtinyt vielä editoimaan ollenkaan, mutta pyrin saamaan asian tulille viimeistään ylihuomenna. Kiinnostaa kummasti itseäkin nähdä miten sen kuvat lopulta onnistuivat.

You Might Also Like

0 kommenttia

psykeone @ instagram