Muotoa etsimässä

Viime Berliinin piipahduksesta oli ehtinyt kulumaan lähes puolitoista vuotta, joten oli korkea aika ottaa siivet alle ja lentää muutamaksi päiväksi currywürsteilemaan. Olen aikaisemminkin höystellyt Berliiniä ja jopa siinä määrin etten koe tarvetta toistaa hehkutuksia - niitä kun voi lukea täältä, täältä ja täältä.

Vietimme suuren osan matkasta valitettavasti aikamoisessa flunssassa ja niinpä katujen tallaamiseen tuli omistettua päivittäin pari tuntia normaalia vähemmän. Seuraavassa kuitenkin jonkinlaista kuvaotantaa kaupungin katutaiteesta joulukuussa 2010. Kuvat on otettu pohjoisen Mitten ja Friedrichshainin kaupunginosissa suhteellisen lyhyillä kadunpätkillä.

"Muotoa etsimässä" seurailee graffiti- ja katutaideasioita suorastaan piinallisen paljon. Siitä huolimatta en kuitenkaan kirjoittele tänne kuin murto-osasta siitä mihin näiden asioiden ympärillä törmäilen ja mitä niistä ajattelen. Liiallisen aktiivisen seuraamisen johdosta tylsistyn satunnaisesti tietyllä tekniilla tehtyihin tai tietyntyylisiin töihin joko väliaikaisesti tai kokonaan. Lähiaikoina olen ollut erityisen tylsistynyt stencil-tekniikalla tehtyihin duuneihin, koska suurin osa niitä tekevästä porukasta tuntuu tekevän ärsyttävän persoonatonta jälkeä. Kuvien käyttäminen Photoshopin "Cut out"-filtterin, Illustratorin "Live tracen" ja muiden vastaavien työkalujen kautta näkyy hävyttömän monien töistä enkä oikein voi ymmärtää miksi niiden tekemiä muotoja on pakko seurata orjallisesti skalpellilla. Lopputulos on näin tehden piiperrystä, jonka puukottamista voi arvostaa kärsivällisenä puurtamisena, mutta ei niinkään taiteellisena tai omintakeisena.

Onneksi kaikki eivät kuitenkaan tee näin. Piristävää ja mielenkiintoista jälkeä on olemassa enemmän kuin kotitarpeiksi kunhan vaivautuu hieman kaivamaan tai törmää sellaiseen sattumalta, kuten minulle kävi Colasan töiden kanssa. Vaikka esimerkiksi Marilyn Monroesta on tullut vuosien saatossa nähtyä monenlaisia maalauksia ei kuva-aiheen kuluneisuus haitannut yhtään - se kun oli toteutettu mielenkiintoisesti.

Alla muutamia kuvia Colasan töistä ja yksi taiteilijasta työssään. Lisää voi käydä katsomassa hänen verkkosivuiltaan, DeviantArt-galleriastaan tai blogistaan.

Tässä ei niin kauan sitten tulin huomanneeksi muutaman Facebook-ystäväni liittyneen "Haluan nähdä muutakin"-nimiseen ryhmään ja uteliaisuuteni heräsi. Kävin katsomassa mistä on kyse; taidekasvatuksen opiskelija Elissa Eriksson oli päättänyt lähteä keräämään ihmisiä mukaan tempaukseen, jossa helsinkiläisiltä sporapysäkeiltä ostetaan viikoksi tilaa ja tässä tilassa kerrotaan osallistujien haluavan nähdä ympärillään muutakin kuin mainontaa. Vaikka pyöritänkin päivätyökseni mainostoimistoa vaikutti idea varsin kiinnostavalta ja tukemisen arvoiselta - niinpä lyöttäydyin muiden joukkoon ja sitä joukkoahan riitti reilun 6000 yksityishenkilön verran.

Mainostila maksaa rahaa ja niinpä jossain vaiheessa tempausta tuli aika avata lompakkonsa osallistuakseen konkreettisesti. Ei niin yllättävästi (mutta aina yhtä harmillisesti) suurin osa intomielistä päätti olla ainoastaan hengessä mukana, mutta 1458 (eli lähes 25%) mukaan ilmoittautuneista suoritti sen kolmen euron maksun (osa jopa vapaaehtoisesti enemmän), jonka tempauksen järjestäjä meiltä pyysi. Näin saatiin kokoon summa, jolla muistaakseni 21 pysäkkitaulun vuokra viikoksi ja julisteiden painokulut saatiin katettua - jäipä rahaa vielä ylikin ja se päätettiin käyttää avajaistapahtumassa Mantan patsaalla kuuman juoman tarjoiluun.

Tempaus alkoi eilen ja kello 19 alkaneeseen avajaistapahtumaan porukkaa olikin kokoontunut ihan mukavasti; noin 100 oli paikalla kanssamme samaan aikaan. Viereisellä sporapysäkillä pääsi tutustumaan itse julisteeseen, johon oli printattu "Haluan nähdä muutakin"-viestin lisäksi osallistuneiden pankkisiirron mukana laittamat viestit. Olin varautunut etsimään omaani pitkäänkin, mutta ilmeisesti ensimmäisten joukossa tekemä maksusuoritukseni aiheutti sen mukavan yllätyksen, että viestini oli toisena. Mikäpä sen mukavampaa.

Alla muutama kuva julisteesta ja tapahtumasta.

Jonkinasteiseksi kulttuuri-intoilijaksi itseni laskevana ihmisenä intoiluni tuntuu keskittyvän suorastaan pitkälti ainoastaan erilaisiin kuvataiteen muotoihin. "1827 Infernal Musicalista" kuulin kuitenkin jotakuinkin välittömästi sen jälkeen kun siitä jotain julkisesti kerrottiin ja löylytystä aikana haisteltuani päätin että nyt jos koskaan on lienee avartaa omaa näkemystään musikaaleista. Niinpä sitten varasin liput neljän hengen seurueelle viime syksynä ja lauantaina pääsin antamaan monoa ennakkoluuloilleni.

Vielä ennen esitystä Turun Logomolle kävellessämme olin jossain määrin skeptinen sen suhteen tulisinko viihtymään aidosti vai joutuisinko kehumaan näkemääni ja kuulemaani musikaalissa eräässä roolissa olevalle ystävälleni olematta aidosti sanojeni takana. Tätä oli onneksi selkeästi täysin turhaa pelätä - viisi minuuttia alun jälkeen olin jo kananlihalla ja niin fiiliksissäni, että kun se kehumisen aika sitten lopulta tuli niin sain hädin tuskin mitään rakentavaa sanottua.

Sanottakoon se siis tässä kirjallisesti; 1827 Infernal Musical on kaikin puolin vakuuttuva produktio. Biiseistä oli helppo innostua ja niistä useimmat tuntee jos on pitänyt korvansa auki viimeisen 20 vuoden aikana edes satunnaisesti vaikka ei olisikaan heavydiggari - ulkomuistista mainittakoon ensimmäisinä Symphony of Destruction ja Paranoid. Osa näyttelijöistä veti lauluosuutensa toisia paremmin, mutta kukaan ei niin kehnosti että se olisi häirinnyt kokemusta. Bändinä toimi ilmeisesti 17-18-vuotiaita kundeja, mutta sitä oli tavattoman vaikeaa uskoa soiton ollessa tasoltaan huomattavasti korkeampaa kuin sen perusteella voisi kuvitella. Joukkokohtaukset ja pyrot olivat vaikuttavia, tarina kulki eteenpäin pääsääntöisesti erittäin jouhevasti ja puvustukseen oli selkeästi tsempattu. Lavasteetkin olivat tietynlaisessa koruttomuudessaan teemaan erittäin sopivat ja valosuunnittelu toimivaa. Kaikesta tästä fiilistelystä voinee päätellä, että olen erittäin vaikuttunut näkemästäni ja kuulemastani.

Käsittääkseni kaikki näytökset ovat lähes loppuunmyytyjä, mutta ainakin äsken tsekatessani niihin sai vielä lippuja Lippupisteen kautta. Mikäli sinulla on mahdollisuus lähteä Turkuun, niin voin lämpimästi suositella tätä kulttuurikokemusta, jossa saa rahoilleen vastinetta suorastaan naurettavan paljon.




Mainittakoon vielä seuraavaa; perjantaina ollut ensi-ilta keskeytyi harmillisesti erään keskeisen näyttelijän loukattua vakavasti polvensa, mutta erityisjärjestelyiden kautta lauantain näytös onnistuttiin pitämään ja vieläpä niin ettei tämä vaikuttanut musikaalikokemukseen kovinkaan paljon. Mielenkiintoisesti eräs toinen rooleista täytetään jokaisessa näytöksessä eri henkilön toimesta ja niinpä kokemus on jokaisessa näytöksessä konkreettisesti erilainen.

Allekirjoittaneen löytänee tästä eteenpäin useamminkin musikaaleja katsomasta.