Graffiti: Keravan graffitiseinän aukeamisesta

8.14

Keravan upouuteen luvalliseen graffitiseinään liittyen tulee allekirjoittaneelle suhteellisen paljon kyselyitä sekä yksityishenkilöiltä että median edustajilta, joten selvennän tässä blogipostauksessa nyt lyhyesti missä mennään tällä hetkellä.

Lähdetään liikkeelle videolla, jonka kuvasin viime viikolla mutta en ehtinyt aikaisemmin julkaisemaan:


...ja jatketaan kuvalla, jossa näkyy tarkemmin lappu joita seinään nitomassa.



Sama asia vielä sanallisesti:

Keravan graffitiseinä on periaatteessa käyttövalmis, mutta käytännössä se pitää vielä pohjamaalata ennenkuin ollaan siinä vaiheessa proggista että sinne kannattaa muuten maalaamaan ryntäillä. Pitkään jatkuneiden pakkasten johdosta pohjamaalaamisesta ei tällä hetkellä tule yhtään mitään vaan meidän on pakko odottaa kunnes kelit paranevat ja lämpötila nousee vähintään muutamaksi päiväksi putkeen (mutta oikeastaan mielellään viikoksi) plussan puolelle. Välittömästi kun näin tapahtuu tullaan seinä pohjamaalaamaan - maalit meillä jo onkin olemassa ja pohjamaalaajat myös.

Seinän avajaistapahtuma pidetään joko 8. tai 15. toukokuuta, mutta tämä ei tarkoita sitä ettei seinään saisi maalata ennen sitä. Saa toki ja antakaahan mennä vain kunhan se edellämainittu pohjamaalaus on kunnossa. Avajaistapahtumalle on valittu kaksi erillistä päivää siksi, että ulkotapahtumana se järjestetään säävarauksella; jos 8. päivä sataa kissoja ja koiria taivaalta, niin tapahtuma järjestetään 15. päivä. Avajaistapahtumassa esiintyy näillä näkymin pari bändiä, muutama DJ ja viisi graffitimaalaria. Tapahtuma on yleisölle avain ja tulen informoimaan siitä lisää kun se on ajankohtaista.

Kuten Suvilahdenkin graffitiseinällä tulee myös Keravan graffitiseinällä olemaan käyttösäännöt ja itseasiassa jälkimmäisen sääntöjen runkona on käytetty ensimmäisen sääntöjä. Sääntöjä viimeistellään parhaillaan, mutta käytännössä niiden kokonaissisällön voi summata sanomalla "käyttäydy ihmisiksi, kunnioita Häkin muita käyttäjiä ja lähialueen asukkaita sekä siivoa jälkesi." Mistään karttakeppeilystä ei siis ole kyse vaan tarkoitus on että kaikilla olisi mukavaa.

Ai niin, jos kiinnostaa niin Vartti-lehti julkaisu jutun tähän asiaan liittyen hetken aikaa sitten. Se on luettavissa täältä ja löytyy ensimmäisiltä sisäsivuilta.

You Might Also Like

11 kommenttia

  1. kävipä tsägä, olisin just ollu kysymässä että millon latet laitetaan seinään ja millo o avajaiset mut tuli selväksi, tänks ! plus isot propsit tän seinän järjestämisestä !!!

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. moi toi seinä on aika pieni sitä pitäis isontaaa koska tohon mahtuu suunilleen kolme graffitia

    TERVEISIN
    =

    _HoKo_

    VastaaPoista
  4. Voisihan se tosiaan isompikin olla, mutta jostain on lähettävä liikkeelle ja musta tän saaminen on jo tosi hyvä edistysaskel.

    Teen muuten omasta mielestäni aika isoja piissejä, mutta harvemmin niin isoja (eli 8 metriä leveitä) että niitä menisi tälle seinälle vain 3.

    VastaaPoista
  5. kuka on maalaamassa avajais päivänä?

    VastaaPoista
  6. Allekirjoittanut ja selektio saman ikäluokan & osaamistason maalareita.

    VastaaPoista
  7. pitääks tonne varata joku aika et pääsee maalaa vai voiks vaa mennä ja maalaa siihen

    VastaaPoista
  8. ni mikä on ton paikan tarkka sijainti(osote) ku asun järvenpäässä ni olisin tulos maalailee

    VastaaPoista
  9. kiitti ja täytyyks sinne varaa joku aika vai saaks sinne mennä ihan milloin vaa

    VastaaPoista
  10. Seinä on käytössä joka päivä klo 08-22 ja sille saa ihan vapaasti maalata silloin kun tilaa on. Jos joku muu on jo maalaamassa, niin luonnollisesti pitää sitten odotella omaa vuoroaan, mutta harvemmin siellä nyt suoranaista tungosta on - erityisesti jos tulee paikalle jo aamusta niinkuin itse tykkään tehdä.

    VastaaPoista

psykeone @ instagram