Graffiti: The End Crew Berliinistä

12.41

Terveisiä Berliinistä!

No, oikeastaan saavuin jo yöllä takaisin Suomeen vietettyäni ystävieni kanssa sitä ennen viisi päivää lempparilomailukohteessani. Pyrin jokaisella reissulla maalaamaan myös yhden graffitin (mikäli mitenkään mahdollista) ja tällä kertaakin sama oli tähtäimessäni. Berliinin lupaseinätilanne ei valitettavasti ole ollenkaan yhtä mukava kuin vielä muutamia vuosia sitten ja niinpä maalaushommat menivät ensin täysin puihin - vaeltelimme teollisuusalueen reunamilla kilometritolkulla raskaat kantamukset mukanamme auringonpaisteessa kunnes luovutimme rättiväsyneinä.

Seuraavana päivänä löysimme kuitenkin Friedrichshainista (paljon alkuperäistä suunnitelmaa hotelliamme lähempää) nuorisotalon seinän maalattavaksi. Alla kuvia.




Ensimmäistä kertaa liikenteessä Montanan Goldien ja mustien Kobrien kanssa. Mielenkiintoinen kokemus sinänsä, mutta taidan vastaisuudessakin pysyä merkkiuskollisena Belton Molotowille.

Reissun päällä oli niin "kiire", että en ehtinyt piirtämään uutta luonnosta maalausta varten. Niinpä mukailin seinällä joulukuussa Berliinissä piirtämästäni luonnoksesta ja päästäni vetämällä "fuusioduunit."




It was great phun. Nyt kiireen vilkkaa maalit kainaloon ja maalaamaan täällä Suomessa!

You Might Also Like

0 kommenttia

psykeone @ instagram