­
­

Valokuvaus: Henkilökuvasarja kesältä

Kunkin vuoden lähestyessä loppuaan tulee usein mietittyä mitä on saanut aikaiseksi ja mitä olisi pitänyt tehdä enemmän. Tänä vuonna tulin siihen lopputulokseen, että olen käyttänyt aikani pääsääntöisesti erilaisiin graffitisidonnaisiin juttuihin sillä kustannuksella etten ole valokuvannut ollenkaan niin paljon kuin olisi ollut suotavaa - sinänsä erikoista kun takaraivossa muhimassa on kuitenkin jo pitkän aikaa ollut muutaman eri kuvasarjaidean ja niistä näyttelyiden toteuttaminen.Eilen tein muutaman...

Continue Reading

Paramodel - graffitimaista pienoismallitaidetta Japanista

Tässä päivänä eräänä kikkailin jälleen ystävälläni Googlella etsien aivan toisia asioita tätä blogia varten kun törmäsin mielenkiintoisiin kuviin, jotka pieninä versioina näyttivät kaikki huoneen pinnat peittäviltä köynnösmaisilta graffiteilta. Lähemmällä tarkastelulla kävi ilmi, että maalin sijaan kuviot oli tehty kasaamalla ne muovisista pienoisrautatien raiteista ja niiden lomassa oli kaikkea muutakin. Jatkogoogletus osoitti syylliseksi Paramodel -nimisen Yasuhiko Hayashin ja Yusuke Nakanon muodostaman artistiduon - Japanista,...

Continue Reading

Hyvää itsenäisyyspäivää

Kerrankin päätin ihan ottaa kantaa maalauksellani. Tarkoitushan oli siis huumorin keinoin sanoa, että tiettyjen poliittisten tahojen kannanotot, joissa pistetään kummallisesti vastakkain seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja sotaveteraanit ovat mielestäni melko hanurista. Aiheesta osuvasti lisää täällä ja vaikkapa täälläkin, joskin osittain. Kannan ottamisessa on helposti se huono puoli, että joku saattaa vetää siitä herneen nenäänsä. Tätä maalausta tehdessä ohi kulkenut vanhempi rouvashenkilö päätti aloittaa kanssani dialogin...

Continue Reading

Kansallisaarre: Aalto-maljakko

Kirjoittelin Habitaren aikoihin syyskuussa Me-maljakosta, jonka parissa puuhastelin lasinpuhaltaja Alma Jantusen ja muotoilija Tanja Sipilän kanssa ja lupasin palailla asiaan joulukuussa kun tämän projektin taustalla oleva Kansallisaarre-ohjelman jakso tulee ulos telkkarista. Nyt se hetki on käsillä; tänään 5. joulukuuta jakso esitetään ensimmäisen kerran YLEn TV2:lla klo 21.20. Uusintaa on ilmeisesti luvassa ainakin 7. joulukuuta samalla bat-kanavalla eri bat-aikaan (23.05 alkaen). En ole toistaiseksi...

Continue Reading

Vuoden keravalainen nuorisovaikuttaja 2011

Huh, enpä olekaan kirjoittanut tänne yhtään mitään pitkään aikaan. Osasyynä on ollut kiire ja lähes yhtä merkittävänä syynä on se, että tuntuu jotenkin kovin tylsältä ja egosentriseltä kirjoitella aina vaan omista jutuistaan. Muustakin kun olisi kovasti kirjoitettavaa ja näytettävää, mutta tuntuu että ellen kirjoittele niistä omistani, niin niitä kerääntyy niin pitkäksi listaksi etten sitten enää edes viitsi tarttua näppäimistöön. Nyt on kuitenkin tapahtunut...

Continue Reading

"Valtuusto provosoitui taidepoliittiseen väittelyyn"

Graffiti: Arktisia vedenalaisia eläimiä tilaustyönä

Spraymaalien kanssa leikkiminen on pitänyt allekirjoittaneen poissa näppäimistön ääreltä poikkeuksellisen tehokkaasti lähiaikoina ja heti tämänkin kirjoituksen kirjoittamisen jälkeen suuntaan maalaamaan erästä tilaustyötä. Alla muutama kuva ja videota viime viikon lopulla toteutetuista maalauksista. Yhteen neljästä maalauksesta en ole itse täysin tyytyväinen, mutta kaiken kaikkiaan tämä oli varsin hauska projekti - kovin erilainen kuin useimmat tekemäni maalaukset. ...

Continue Reading

Sunnuntaiaamu, olet hereillä ja tylsistyttää?

YLE TV2:lla olisi klo 10.30-11.30 tarjolla Summerin jakso, jossa maalaillaan graffitia ja opetetaan sitä samaa hommaa skidisti myös ohjelman juontajille Mintulle ja Kallelle kolmen Funk On ry:n edustajan toimesta (joista yksi olen). Jos me suihkivat kundit ei jostain syystä olla tarpeeksi ihkuja, niin samassa ohjelmassa on mitä ilmeisimmin tarjolla myös Anna Abreuta ja Kim Heroldia. Wicked! Totisemmin maalailuista; Me kolme emme olleet koskaan...

Continue Reading

Blogit: Acton1.com

Elokuun alussa kirjoittelin muun muassa siitä, että pitäisi muistaa höystellä erästä suhteellisen tuoretta blogia ja nyt sen aika on tullut. Kun 90-luvulla kiinnostuin graffiteista ja graffitikulttuurista arvostin lähes kaikkia maalareita, jotka omasta mielestäni olivat itseäni parempia teknisesti ja tyylillisesti - siihen aikaan siis lähes kaikkia maalareita ylipäätään. Muutama nousi kuitenkin ylitse muiden ja eniten ihaillen suhtauduin espoolaisen Actonin duuneihin. Ne olivat huolellisesti toteutettuja,...

Continue Reading

Näyttelyt: Jussi TwoSeven - "On & Off the Wall" @ Make Your Mark

Messut: Habitare 2011 / ArtHelsinki -poimintoja

Habitaressa käynti on useimmiten lystikästä vaikka aidosti (omasta subjektiivisesta näkökulmastani) mielenkiintoisia juttuja löytyy todennäköisesti kourallinen. Syystä tai toisesta valaisimet saavat yleensä suuremman osan huomiostani kuin muut asiat - ehkäpä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että rakkaat karvaiset lapseni eivät pääse tuhoamaan niitä, joten potentiaalisina hankintakohteina niissä tuntuu olevan eniten järkeä. Habitare 2011:n sijaan enemmän poimintoja tuli tänä vuonna tehtyä samaan aikaan järjestetyn...

Continue Reading

Me-maljakon esittely Habitare 2011 -messuilla

Olen mukana YLEn Kansallisaarre-ohjelman eräässä jaksossa ja vaikka jakso ei vielä olekaan tullut pihalle, niin asiaa voinee hieman avata ennen sitäkin - työryhmämme työ kun julkaistaan virallisesti lauantaina klo 12 Habitare-messuilla. YLEn tekstiä asiasta: "Yle TV2:n Kansallisaarre-sarjan haastamana graffititaiteilija-mainostoimistoyrittäjä Jouni Väänänen, muotoilija Tanja Sipilä ja lasinpuhaltaja Alma Jantunen ovat luoneet nykypäivän version rakkaasta kansallisaarteestamme Aalto-maljakosta. Me-maljakon julkistus tapahtuu la 17.9. klo 12:00 Habitaren...

Continue Reading

psykeone @ instagram