Maalaaminen: Kevään 2010 Longboard-hässäkkä, osa 2

10.48

*HHÄÄÄTSIU!* On se vaan kumma, että kamalan flunssan saa sitten keväällä kun onnistuneesti väistellyt kipeäksi tulemista koko käsittämättömän kylmän talven. Kevään tullen kipeänäkään ei oikein malta pysyä punkan pohjalla vaikka pitäisi, joten eilenkin kävin muutaman tunnin longboardailemassa kavereideni kanssa. Pitkälautailu on iskenyt miljoonan voltin lailla moniin tuttaviini ja olen asiasta varsin tyytyväinen, koska seurassa lautailu on kivaa ja nyt sitä seuraakin alkaa täältä omalta kotipaikkakunnaltani löytymään enemmänkin.

Edellisessä kirjoituksessani mainitsin, että muutama lauta odottaa jonossa maalaamista. Viime viikolla niistä valmistui yksi ja se onkin jo päässyt aktiiviseen käyttöön. Alla kuvia.

Tältä näyttävät hulppeat maalailutilani. Onneksi Belton Molotow Premiumit (joita enimmäkseen käytän) eivät pölytä paljoakaan.











Seuraavaksi maalattavien lautojen listalla on:
1) Lauta korujen parissa työskentelevälle neidille
2) Prinsessa-tyylinen lauta toiselle neidille
3) Rock- tai ilmavoimat-tyylinen lauta sotilaalliselle herralle

Toivottavasti noitakin ehtii mahdollisimman pian maalailemaan, niin pääsevät liikenteeseenkin.

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Nättiä jälkee, sellanen surffi meininki jollai tapaa, ei kuitenkaan liikaa. Onhan tuo longboard jo malliltaakin lähellä surffilautaa ja niin ne juuret...

    Kyllähän tuolla rullailis ylpeenä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia vaan. :)

    Noi kukat tuo varmaankin kehiin enemmänkin sitä surffimenoa ja oon oikeastaan käyttänyt niitä näiden lautojen maalailussa jo vähän liikaa. Pitänee leikelle taas lisää stencilejä kunhan vaan ehtii.

    VastaaPoista
  3. mistäköhän lonkkari dekkejä mahtaa saada ? oon tsekannu muutaman mestan läpi ja ne dekit oli jotain ihmeen näkösiä

    VastaaPoista
  4. Nää nimenomaiset mitä mä maalailen ovat suomalaista käsityötä ja merkiltään "KamalaMars." Niitä voi tiedustella Kalle Salmiselta mailitse: puusepi@jippii.fi

    Sano Kallelle että "Jone sent me" ja jos se ei jostain syystä vastaa, niin kerrohan mulle ja hoidan asian. :)

    VastaaPoista
  5. selvä homma, tänks !

    VastaaPoista
  6. llähetin sähköpostia mutta viesti tuli takasin errorilla ettei s-postiosotetta löydy

    VastaaPoista
  7. Koitahan vielä uudestaan - otin nimittäin Kalleen yhteyttä ja hänen sähköpostilaatikkonsa oli kuulma täpötäynnä spammia, joten mailit eivät sen takia tulleet perille. Asia on nyt korjattu ja homman pitäisi toimia. Voit tietysti laittaa saman viestin tarvittaessa CC:nä myös osoitteeseen muotoaetsimassa@flammabul.com, niin toimitan sen itse perille muita väyliä pitkin jos mailailu lautamaakarimme suuntaan ei onnistu. :)

    VastaaPoista
  8. selvä homma, pistän uudestaan viestiä ja katotaan skulaako ! tänks taas

    VastaaPoista

psykeone @ instagram