Design: Katsaus t-paitojen designkilpailujen tarjontaan

11.10

On aika ottaa pieni katsaus webin t-paitakilpailuiden kuulumisiin ja näyttää muutama valikoitu paita. Käydessäni kilpailujen saitteja läpi käyn säännönmukaisesti laFraisen, Design by Humansin ja Threadlessin kautta. Kukin mainituista edustaa tietyllä tavalla "heavy weight"-sarjaa paitakilpailujen joukossa, mutta koitin parhaani mukaan etsiä katsaukseen mukaan paitoja myös pienemmiltä toimijoilta. Valitettavasti siitä ei tuntunut tulevan oikein mitään kahdesta syystä; pienempiä toimijoita on pudonnut pois pelistä taantuman myötä (esim. Oddicalle ei ole tullut uusia tuotteita... vuoteen?) ja "heavy weight"-kilpailut houkuttelevat parhaat designerit puoleensa - pienien kilpailujen saiteilla myynnissä oleva tavara tuntuu siis olevan designien puolesta usein kakkoslaatuista.

Alla kolme poimintaa kultakin raskaan sarjan edustajalta ja "jokerina pohjalla" kotimaisen Mental Wearin paita.




 


 


 


 


 


 


Seuraavissa kahdessa paidassa on sama teema vaikka ne nimiltään toisistaan eroavatkin. Vaikka aihe on sinänsä vakava, niin myönnän löytäväni huumoria ajatuksesta itsestäni nämä päällä - "saarnaaminen" taitaisi mennä hieman ohisektoriin.
 







 


Mitä näistä nyt sitten pitäisi ostaa jos kiinnostaa? Mikäli hinta on tärkein kriteeri, niin suosittelen suunnistamaan Threadlessin kauppaan - he myyvät kaikkia t-paitojaan tämän viikon loppuun asti 12 dollarin (~8,3e) erittäin maltilliseen hintaan. Threadless käyttää ainakin "Select"-paidoissaan pohjina American Apparelia, joten eettisesti valinta on näissä suhteellisen kestävällä pohjalla. Mikäli taas isot printit paidoissa ovat juttusi, niin Design by Humans on erikoistunut niihin ja heidänkään joulualensa 12-17 dollarin (~8,3-11,70e) hinnat eivät päätä huimaa. Varoituksen sanana mainittakoon kuitenkin, että viimeksi kun olen itse tilannut heiltä olivat pohjina käytetyt paidat eettisiltä lähtökohdiltaan ja laadultaan hieman kyseenalaisia ja printit ovat sittemmin kärsineet pesujen yhteydessä enemmän tai vähemmän merkittävästi. Sekä Threadlessin että Design by Humansin tilauksista saa myös varautua maksamaan hintojen lisäksi ALV:t & mahdolliset tullaukset mikäli tilauksen summa nousee korkeammaksi. LaFraise oli ainakin taannoin heillä työskennellessäni eettisen tarkkailun tuotteidensa osalta parhaiten kestävä kilpailu, mutta sittemmin pohjina käytetyissä paidoissa on siirrytty uusiin, joiden valmistajasta allekirjoittaneella ei ole pienintäkään aavistusta. Todennäköisesti samalla linjalla kuitenkin jatketaan ja printtiensä kestävyyden puolesta näitä 13-19e:n paitoja voi lämpimästi suositella. Kotimainen Mentalwear pääsi kahdenkympin paidoillaan joukkoon mukaan lähinnä siksi, että tuotoilla tuetaan suomalaista mielenterveystyötä.

Kotonani on ollut tällä viikolla päällä hirmuinen pyykkirumba ja kutakuinkin kaikki omat t-paitani (joiden ostamisen osalta olen menettänyt järkeni jo aikaa sitten) ovat kerrankin samaan aikaa siisteissä pinoissa ja puhtaana vaatekaapissa. Satunnaisesta karsimisesta huolimatta tälläkin hetkellä mennään yli sadassa paidassa ja kieltämättä haluaisin itse hyödyntää yllämainitut alennukset. Voihan turhuuksien rovio ja kulutusjuhla sentään.

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Taivaarannanmaalari on aivan mahtava! Ja toinen t-paita-addikti ilmoittautuu. Painan niitä myös itse mutta kummasti sitä aina tarttuu ties mitä printtiä ostoskassiin. :)

    VastaaPoista
  2. johdan vielä jätkää noissa t-paitojan määrässä, mikä ei sinällään ole kyllä mikään saavutus. lähinnä surullista. visa ei avaa tasan yhtään ovea tulevaisuuteen, se sulkee niitä. ha.

    mutta niin. hyvää postausta. toki heavy user tietääkin näistä jo, mutta hyvä tietää noista eettisistäkin puolista ja pesunkestävyyksistä. mulla on nuo DBH:n paidat kestäneet pesua kyllä hyvin. Ainoa mitä olen huomannut niin isot muoviset printit ovat hanganneet bilekäytössä nännit ihan verille pari kertaa. mitkään muu paidat eivät tähän ole koskaan pystyneet. joten jonkinlainen saavutus kai sekin..? :)

    hyvä lisäys "websites to watch" listalle on teeFury - http://www.teefury.com

    joka päivä tulee uusi tpaita, se on vain päivän myynnissä ja hintakaan ei ole kovin paha. ei siellä kovin usein mitään tajuntaa räjäyttävää löydy, mutta välillä kyllä.

    kiinnostaisi myös jonkinlainen blogipostaus näihin kilpailuihin osallistumisesta. itsellä ei ole kokemusta kuin yhden dbh-designin muodossa, mutta kovasti tekisi mieli osallistua. tosin en tiedä saako siitä ihan niin paljon tekstiä, mutta sulla on ainakin jonkin verran kokemusta varmaan pöydän kummallakin puolella toimimisesta asian tiimoilta.

    VastaaPoista
  3. VVK, Olen toistaiseksi välttynyt painamasta paitoja itse, mutta se ei johdu innon puutteesta vaan siitä, että levitän mielenkiintoni vähän turhankin laajalle ja "pitää ehdottomasti kokeilla jossain vaiheessa"-juttuja on kertynyt kamalan pitkä lista. :D

    Tommi, tulet todennäköisesti pitämään johtoaseman vastaisuudessakin, koska koitan nykyään parhaani mukaan rajoittaa paitaintoiluani - kaappeihin kun ei kohta mahdu enää.

    TeeFury lähti seurantaa. Ilmeisesti kyseessä on jotenkin Design By Humansiin sidonnainen saitti (leiskan asettelusta ja malleista päätellen)?

    Pistän korvan taakse ton skaboihin osallistumisesta kirjoittamisenkin. Siitä ei tarvitse huolehtia ettei siitä saisi kokonaista postausta, koska olipa aihe mikä hyvänsä niin lähinnä joudun rajoittamaan jaaritteluani että joku jaksaa lukea sen kokonaan. ;)

    VastaaPoista

psykeone @ instagram