Katutaide: Berliini, elokuu 2009

15.40

Tässä postauksessa on nyt tarjolla sen verran reippaasti uutta kuvamateriaalia Berliinin kaduilta, että suunnittelin sen jakamista useaan osaan. Sitten totesin että eipä sisältöä kai kannata turhaan ruveta venyttämään ja laihentamaan - Pidetään "Muotoa etsimässä" blogina, jonka kirjoituksissa on enemmän täytettä kuin dönereissä ja enemmän sattumia kuin hyvässä misokeitossa. Kyllä, matkalla tuli myös syötyä paljon.

Alla siis kaikkea mahdollista tarroista liisteröityihin julisteduuneihin, pienestä propagandasta graffiteihin ja.... no, enemmän. Töiden joukossa on suhteellisen paljon samojen tekijöiden juttuja kuin edellisellä Berliini-kirjoitukseni. Se ei kerro heidän suosimisestaan vaan ihan siitä, että heidän töitään on paljon näkyvillä.


Jos tämän olisi tehnyt Banksy, niin kaikki kohisisivat siitä. Mutta kun ei ole niin eivät kohise. Eivät vaikka tekniikka ja jälki on prikulleen samanlaista. ;)

Summittainen sijainti: Friedrichshain, Simon-Dach-Straßen puoliväli



Jostain syystä nämä hirtetyt kissat ovat lähes omia lemppareitani Berliinin kaduilla. Niitä on ties kuinka paljon - jotkut paremmassa ja jotkut huonommassa kunnossa.

Summittainen sijainti: Mitte, Münzstraßen puoliväli



"Alias" on yksi eniten kaduilla näkyvistä nimistä.

Summittainen sijainti: Friedrichshain, Simon-Dach-Straßen puoliväli



Ehkä hienoin tällä kertaa näkemäni juttu. Nämä massiiviset liisteröidyt duunit ovat monessa mielessä todella mielenkiintoisia; niiden toteuttamiseen on selkeästi nähty ties kuinka paljon vaivaa, ne eivät oikeasti sinänsä aiheuta minkäänlaista vahinkoa pinnoille ja on huvittavaa katsoa kuinka niitä on lähdetty repimään reunoista. Pienenä vinkkinä repijöille voisi sanoa, että tämäkin teos oli mitä ilmeisimmin kiinnitetty ihan normaalilla tapettiliisterillä seinään, joten se lähtisi viidessä minuutissa kokonaan pois levittämällä vettä pensselillä tai telalla työn päälle ja kostumisen jälkeen vetämällä reunoista. Nooh, ehkä on ihan hyvä etteivät repimistä harrastaneet tahot olleet osanneet käyttää päätään, koska hieman revittynäkin tämä oli kiva nähdä.

Summittainen sijainti: Mitte, Dircksenstraße S-linjan alla Alexanderplatzin ja Hackescher Marktin välimaastossa



Anna sille ajatus kun juot seuraavan kerran Coca-colaa. Niin minäkin teen, mutta juon silti.

Summittainen sijainti: Mitte, Dircksenstraße Alexanderplatzin ja Hackescher Marktin välimaastossa



Lisää hirtettyjä kissoja.

Summittainen sijainti: Mitte, Dircksenstraße Alexanderplatzin ja Hackescher Marktin välimaastossa



Näistä valvontakameroistakin pidän kovin, mutta useimmat niistä olivat pahoin revityssä kunnossa harmikseni.

Summittainen sijainti: Mitte, Dircksenstraße Alexanderplatzin ja Hackescher Marktin välimaastossa



Kolmiuloitteisempaa ilmaisua.

Summittainen sijainti: Mitte, Dircksenstraße Alexanderplatzin ja Hackescher Marktin välimaastossa



Lisää valvontakameroita.

Summittainen sijainti: Mitte, Dircksenstraße Alexanderplatzin ja Hackescher Marktin välimaastossa



Summittainen sijainti: Mitte, Rosenthaler Straßella Hackesche Höfen kohdilla



Summittainen sijainti: Mitte, Rosenthaler Straßella Hackesche Höfen kohdilla



Summittainen sijainti: Mitte, Rosenthaler Straßella Hackesche Höfen kohdilla



Ollakseen katupiissi tämä oli mielestäni varsin hieno ja hyvin tehty vaikka characterin kohdalla onkin ilmeisesti tullut hatkat.

Summittainen sijainti: Mitte, Große Präsidentenstraße



Arthouse Tacheles ei petä koskaan. Kusenhajua, likaisia hippejä, omituisia performansseja ja paskaa taidetta. Nämä kaikki sietää, koska niiden lisäksi tarjolla on erinomaista taidetta, gallerioita, mielenkiintoisia persoonia, tekemisen meininkiä ja tila, jossa ei haise camembert, baskerit, TAIK tai paskan puhuminen kohvehdeiksi. Pahoitteluni suht rapsakasta kielenkäytöstä, mutta Tachelesia ei oikein olisi muuten pystynyt kuvaamaan tuotakaan vähää. Se on oikeastaan koettava.

Sijainti: Oranienburgerstraßen Friedricstraßen puoleinen pää



Sijainti: Oranienburgerstraßen Friedricstraßen puoleinen pää



Sijainti: Oranienburgerstraßen Friedricstraßen puoleinen pää



Summittainen sijainti: Mitte, Münzstraßen puoliväli


Josko sitä seuraavaksi antaisi vaikka Berliinin, katutaiteen ja graffitien levätä hetken aikaa. Voisin keskittyä kirjoittelemaan vaihteeksi muista jutuista kun niitä kuitenkin on suht sopivasti olemassa jo varastossa.

Kirjoitustahti on viime viikkoina ollut huolestuttavan hiljainen, mutta ehdinpäs kirjoittaa vielä kerran elokuussa. Hähä!

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Mielenkiintoinen blogi, plarasin alaspäin ja oli tuo norjassa oleva hylätty rakennus!
    Voisi tulla jatkossakin katselemaan jos tulisi lisää urban exploration aiheisia juttuja :)
    Harrastelen myös..

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! :)

    UE-juttuja tulee varmaan satunnaisesti jatkossakin riippuen tosin vähän siitä miten satun törmäilemään mielenkiintoisiin rakennuksiin reissuillani. Täällä Etelä-Suomessa useimmat tuntuvat olevan puhkikaluttuja ja eivät kovin kiinnostavia, mutta mutta... Onneksi tulee liikuttua muuallakin. ^_^

    VastaaPoista
  3. Jah, once again kiitos mielenkiintosesta luettavasta. Ja ei näitä katutaidejuttuja ollenkaan liikaa tuuttaa, että älä ainakaan sillä syyllä jätä juttuja kirjoittamatta! Keep up the good work.. -Arska

    VastaaPoista
  4. Siitä ei ole pelkoa että jättäisin niistä kokonaan kirjoittamatta - aihe on kuitenkin varsin omaa sydäntä lähellä. Tässä välissä voisi kuitenkin riipustella jotain jostain muistakin designjutuista. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia Berliinin kuvista. Todella hienoja töitä. Itse tekisi mieli matkustaa kyseiseen kaupunkiin jo noiden kuvien perusteella. Varsinkin se 3D-systeemi ja liisteröity naisen kuva olivat sellaisia, joita toivoisi näkevän myös täällä Suomessa.

    - Arto

    VastaaPoista
  6. tuossa tacheles jutussa romugorillasta näpätty kuva toi kyllä elävästi mieleen ajat kun pentuna tuli mielenkiinnolla kollattua kerrostaloasuntojen yhteisiä roskiksia joista sitten löytyi vanhoja pesukoneita, vanhoja koneen näyttöjä yms. niitä sitten tuli pienistettyä kavereiden kanssa samalla kun joku paikallinen deeku nukkui pahvien päällä edellisen illan haamuja pois kuset housussa, pointti tässä siis oli se että selkeän mielikuvan sai ympäristöstä ja fiiliksestä ainoastaan yhdestä kuvasta ja muutamasta "rapsakasta" suomenkielen sanasta.Eikä tässäkään vielä kaikki, pakkohan tätä blogia on nyt kehua mielenkiintoiseksi ja todella hyvin kirjoitetuksi ja kuvitetuksi, en yleensä innostu blogeista kovin helposti mutta tämä on ollut tähän asti poikkeuksetta erittäin mielenkiintoista luettavaa. Keep up the good work!

    VastaaPoista
  7. Hauskaa kuulla että kelpaa. Jouluvalmistelut pitävät tällä hetkellä hieman kiireisenä, mutta toivottavasti ehdin taas pian päivittämään blogia. :)

    VastaaPoista

psykeone @ instagram