Maalaaminen: Eduard Khil Pro Model

9.02

Vajaa kuukausi sitten näin YouTube-videon, joka kaltaiseni alati dataavan nörtin olisi todennäköisesti tullut nähdä jo aikoja sitten:



Jostain syystä tämä oli kuitenkin tullut missattua. Video aiheutti toimistolla lähes kohtuuttoman suurta hilpeyttä ja päätin lähes välittömästi sen jälkeen, että jos trololoon kuuntelu ja katselu saa minut niin helposti niin hyvälle tuulelle on aiheesta syytä tehdä taulu. Ennen taulun tekemistä päätin kuitenkin duunata aiheesta skeittilaudan. Alla kuvia.

Vedin edellisen laudan maalaamisesta jotain oppineena tällä kertaa pohjalle värin, joka vastaisi mahdollisimman lähelle käytettävää "ihonväriä." Viimeksi sen peittävyyden kanssa nimittäin oli eniten ongelmia. Jo alkuvaiheessa huomasin muuten, että laulun esittävän Eduard Khillin persoonallisia ilmeitä ja kasvonpiirteitä on todella vaikea saada tehtyä uskottavasti. Tässä vaiheessa prosessia laudan pohjasta kurkkii enemmän ämeriikkalainen 70-luvun säämies kuin neuvostomusiikko.
Tässä ollaan päästy jo loppuun asti monien vaiheiden ja kokeilujen kautta. Edelleenkään pohjagrafiikan näköisyys ei oikein ole omasta mielestäni hyväksyttävää tasoa, mutta yleisesti ottaen diggailen kuitenkin lopputulosta. Maalailuun liittyi lievää epätoivoa aiheuttanut vaihekin; kun olin saanut laudan lakkausvalmiiksi ja pari kerrosta lakkaakin pintaan otin maalihyllystäni väärän purkin ja tuhosin sekunnissa useiden tuntien työn heittämällä laajalle alueelle hopeamaalia. Itselleni epätyypillisesti en vetänyt asiasta raivareita vaan ryhdyin korjaushommiin.

Alaosan tekstit on tehty vapaalla kädellä. Aluksi ajattelin tehdä stencilin tätä hommaa varten, mutta sitten totesin haluavani käsityön näkyvän voimakkaasti myös näissä.


Loppusanoina mainittakoon, että laudan tarkoitus ei ole ivata siinä esiintyvää henkilöä vaan kyseessä on ihan rehellinen tribuutti miehelle, jonka esiintyminen sai (ja saa muuten edelleen) minut hyvälle tuulelle. Koska maalaus onnistui kaikkine hankaluuksineen semimukavasti ajattelin tehdä YouTuben kautta suuremmiksi tai pienemmiksi ilmiöiksi nousseista jutuista pienen sarjan lautoja. Taiteilijan nakkilistalla ovat ainakin seuraavat:

Jack "Winnebago Man" Rebney

Sergey "Epic Sax Guy" Stepanov

David "Is this real life?" DeVore Jr.

Muitakin saa ehdottaa. Samoin ehdotuksia otetaan vastaan siitä mistä voisin poimia itselleni kohtuuhintaisia skeittidekkejä (markettilaudat eivät käy, koska ne ovat niin vitsikkäitä etten pysty naurulta niille maalaamaan) maalauspohjiksi. Dekit saavat olla vaikka vähän propellejakin, mutta niiden pitäisi olla uusia eikä puhkiskeitattuja.

You Might Also Like

9 kommenttia

  1. http://blankdecks.com/

    VastaaPoista
  2. Mä en tiedä kumpi mua nauratti enemmän. Ton alkuperäsen videon katsominen joskus vai sen jälkeen tän näkeminen

    http://www.youtube.com/watch?v=MQ78IlJs5JQ

    VastaaPoista
  3. Nyt mä tämän teen...
    Oli pakko tulla kirjottaan kommentti koska oon seuraillu sun blogia (nimettömänä) JO KAUAN!
    ja tää on ihan ykkönen, äijällä pysyy kannut ku tussitki kädessä ja jälki on aina mitä loistavinta, propsit siitä.

    Pieni offtopic vielä jos jotain valokuvaaiheista blogipäivitystä sais pyytää... :D

    VastaaPoista
  4. Jimmy, ootko tilaillut tuolta mitään? Dekit olivat kyllä houkuttelevan edullisia.

    Anonyymi ja Mr Surename Here, kiitoksia. ^_____^

    Turan, ainakin täällä päässä efekti oli kummallakin videolla suht sama, mutta orkkis trololoo kestää enemmän toistoa.

    PS. Valokuvausaiheista päivitystäkin tulossa taas lähiaikoina :)

    VastaaPoista
  5. Ja vielä häiritään sua yltiömäisesti :DD onko shop olohuone vielä hengissä? vai saako jostain keravan/järvenpään lähistöltä kannuja.

    VastaaPoista
  6. Häiritä saa ihan vapaasti ja ehdin jopa yleensä johonkin väliin vastaamaan. :)

    Valitettavasti Shop Olohuone poistui ilahduttamasta meitä keravalaisia reilu vuosi sitten eikä lekaa ole sen jälkeen ollut Keski-Uudeltamaalta saatavissa. :/

    VastaaPoista
  7. :s eikö sulta sais poistettua edes? :D ku ei viittis tonne isoon kaupunkiin lähteä.

    VastaaPoista
  8. No jos nyt on kyse muutamista lekoista, niin niiden poistaminen vähän sävyistä riippuen voisi mun hyllystäni onnistuakin. Laitahan siis mailia asiasta osoitteeseen muotoaetsimassa@flammabul.com, niin tsekataan asiaa. :)

    VastaaPoista

psykeone @ instagram