Fiilistely: Uudet toimitilat

17.14

Huhhuh. Kiirettä pitelee kaikin puolin. Kesäkuussa kirjoittelin "eräänlaisesta unelmien täyttymyksestä" ja unelmiensa toteutumisen eteen joutuu usein tekemään hartiavoimin töitä - niin myös tämän. Kesäkuun loppuun mennessä olin saanut puhuttua uusista tiloista parille muulle tutulle yrittäjälle, heinäkuun alkupuolella vuokrasopimus oli tehtynä ja elokuun alusta alkoi armoton remontointi. Remontin vaiheet tuskin ovat kovinkaan kiinnostavia, joten mitäpä niitä luettelemaan, mutta maanantaina sain oman osani siihen happeen että kalusteita voitiin roudata sisään tiistaina aamusta iltaan.

Tältä täällä siis aluksi näytti. Punaisella rajattu alue on karkeasti se, joka tämän puljun käyttöön tuli. Yhteisiä tiloja tosin on vielä sen lisäksi toistasataa neliötä.


...ja tässä sitten kuvia siitä miltä täällä nyt näyttää.





Ikkunastakin voi katsoa pihalle ilman että rupeaa heti kiukuttamaan.


Vielähän täällä on kaiken maailman listoja laittamatta, suurin osa työvälineistä siirtämättä ja muuta pientä kikkailua varmasti ilmenee matkan varrella, mutta omasta mielestäni meininki on jo nyt melkoisen hyvä. Sitten kun joskus saan suunnittelemani seinämaalauksen ja muut kikkailut valmiiksi postailen niistä varmaankin kuvia erikseen.

Ainiin, tällainenkin juttu tuli tehtyä ja siksikään ei ole ollut aikaa kirjoitella blogipostauksia hetkeen aikaan. Tosta proggiksesta tulee sitten oma postauksensa kun kaikki siihen liittyvä on valmiina.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Whoa! Todella siisti toimisto. :)

    Täytynee tulla joku kerta ihmettelemään oikein paikanpäälle, mikäli et pahastu ;)

    Onnea ja iloa uuteen toimistoon!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia vaan. :)

    ...ja tervetuloa. Täällä tarjotaan kahvia ja pullaa kunhan vierailusta ilmoitetaan pari vuorokautta etukäteen. Ohimennenkin saa tulla tietenkin kipaisemaan ja mahdollisuus tavoittaa mut täältä on varsin korkea. ^_^

    VastaaPoista
  3. Onnittelut kihlauksesta! Ja toimitilatkin näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia vaan. Sormukseen on edelleen vähän totuttelemista. :)

    VastaaPoista

psykeone @ instagram