Valokuvaus: Talvista pikkukaupungin elämää

13.21

Muutaman kerran talvessa tulee "Oho, pitäisi varmaan käydä hakemassa kamera kun on niin kaunista"-päiviä, mutta yleensä seuraavaksi tulee ajateltua että huomennakin ehtii ihan hyvin. Olisikin niin - valitettavasti ympäristö on kauneimmillaan aika lyhyen aikaa kerrallaan ja seuraavana päivänä näkymät ovat jo enemmän tai vähemmän pilalla. Onnistuin toimimaan tällä tavalla taas toissapäivänä ja niinpä kuvailin vasta eilen kotimatkallani muutamat räpsyt.







 

 

 

 

 

 


 Tätä blogia "lukee" myös pieni kiinnostunut nippu ulkomaalaisia kavereitani, joten ajattelin olla esittämättä kuvissa talvista Suomea ihan eskimoiden valtakuntana. Toivottavasti kauniita talvipäiviä tulee vielä lisää ja jos tulee, niin pakotan itseni kameran taakse heti sellaisen huomatessani.

PS. Panoramakuvista saa klikkaamalla isomman näkymän

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Mahtavia, ei voi muuta sanoa. Etenkin noi junakuvat vetosi (VR saa siis todistetusti junat liikkeellekin ;). Ihan mielenkiinnosta: minkälainen valotusaika junakuvissa oli? Mullakin on aina ajatuksena että "nytpä lähden valokuvaamaan kun on niin kaunista" ja sitten pari päivää vetkuteltuani maisema onkin jo ikiajoiksi kadonnut...

    VastaaPoista
  2. Minuun kertakaikkiaan vetoaa hyvin paljon sinun tyylisi yhdistää perinteistä ja teknisesti laadukasta valokuvausta urbaaneihin elementteihin. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia kovasti kummallekin - nämä olivat tosiaan lähinnä ohimennen kotimatkalla otettuja kuvia kun ympäristö ei enää mielestäni ollut yhtä kauniina. Nyt se taas tosin on ja toivottavasti pysyykin lauantaihin niin voisi koittaa käydä "tosissaan" kuvailemassa. :)

    HannaV, 15 sekunnin valotusajalla aukolla 22. ISO-arvona oli toisessa kuvassa 200 ja toisessa 400.

    VastaaPoista

psykeone @ instagram