Maalaaminen: Longboard äidille

13.43

Sain vaihteeksi longboardin maalauksen valmiiksi, joten piti rientää kirjoittamaan siitä vielä ennen joulukinkun paistopuuhiin ryntäämistä ja massiivista joulusiivousta. Nyt valmistunut lauta on ollut "to do"-listalla jo aivan liian pitkään, joten olen varsin iloinen siitä että pääsen luovuttamaan sen kevättä odottamaan sen uudelle omistajalle - äidilleni. Normaalisti olen vääntänyt aika räväköitäkin juttuja lautoihin, mutta tällä kertaa mietin moneen eri otteeseen miten lähtisin lähestymään viisikymppiselle tulevan laudan maalaamista. Lopulta päädyin kikkailemaan aivan yhtä paljon kuin muidenkin maalaamieni lautojen kanssa, mutta hieman toisella tavalla; kikkailu ei ole kovinkaan silmiinpistävää vaan ilmenee lähinnä lautaa lähemmin tarkastellessa. Äitini halusi että laudan maalauksessa käytettäisiin hevosteemaa ja niin sitten teinkin. Ystäväni Kuukle Imakes tuli apuun siinä vaiheessa kun totesin etten osaa maalata hevosta suoraan päästäni eikä omasta massiivisesta valokuva-arkistostanikaan valitettavasti oikein löytynyt takajaloilleen noussutta pollea.

Niistä kikkailuista vielä; auringonlaskutaustan vääntäminen oli suhteellisen mielenkiintoista ja sisälsi reilusti toistakymmentä eri värikerrosta sekä minimaalisia korostuksia metallihohtolakalla tiettyjen pilvien reunoille. Normaalia kiiltävää spraylakkaa laitoin pohjaan 12 kerrosta kolmen päivän aikana ja nyt sen pitäisi kiiltää niin, että hitsauslaseja suositellaan. Lopputulokseen olen itse aika tyytyväinen ja tietenkin siitä oli sitten pakko tohkeilla kasaan nippu kuvia, joista suurella osalla ei ole oikeastaan enää mitään tekemistä itse maalauksen kanssa. Jostain syystä longboardien kuvaaminen on niin valtavan mukavaa, että istun niiden ja studiolamppujen parissa viikset hiessä vähän kauemminkin.




 

 

 

 

 

 

 


Ai niin. Hyvää joulua kaikille! Joulukuu on tässä blogissa ollut hiljaiselon aikaa ja joskus niin pitääkin tehdä. Ensi vuonna palaillaan taas uusin kujein ja aktiivisemman päivitystahdin kanssa.

You Might Also Like

0 kommenttia

psykeone @ instagram