­
­

Katutaide: Berliini, elokuu 2009

Tässä postauksessa on nyt tarjolla sen verran reippaasti uutta kuvamateriaalia Berliinin kaduilta, että suunnittelin sen jakamista useaan osaan. Sitten totesin että eipä sisältöä kai kannata turhaan ruveta venyttämään ja laihentamaan - Pidetään "Muotoa etsimässä" blogina, jonka kirjoituksissa on enemmän täytettä kuin dönereissä ja enemmän sattumia kuin hyvässä misokeitossa. Kyllä, matkalla tuli myös syötyä paljon.Alla siis kaikkea mahdollista tarroista liisteröityihin julisteduuneihin, pienestä propagandasta graffiteihin...

Continue Reading

Graffiti: Kesäpäivä auringossa

Jostain syystä oli ihan sellainen fiilis, että olen kirjoitellut graffitijutuista lähiaikoina ihan hirveästi, mutta taaksepäin entryjä katsomalla kävi ilmi ettei asia ole ihan niin. Niinpä on jälleen korkea aika kaivaa spraymaalijutut esiin ja kertoilla hieman viime lauantain visiitistä Porvooseen.Alunperin olin ajatellut suunnata Suvilahteen Helsinkiin maalaamaan, mutta kyseiselle seinälle ei menneenä viikonloppuna ollut Flow-festivaalin takia menemistä. Porvoossa sijaitsevassa laillisessa seinässä on kuitenkin puolensa Suvilahteen...

Continue Reading

Katutaide: Berliini, kesäkuu 2008

Berliini. Tuo maaginen kaupunki, johon palaan aina mielessäni ja pian taas fyysisestikin muutamaksi päiväksi. Uuden Berliinin matkan alla ajattelin hieman fiilistellä kyseisen kaupungin katutaidetta ja graffiteja viime vuoden reissuiltamme, joten alla kuvia kesäkuulta 2008.Stencil East Side GallerylläNo, olihan sitä pakko maalata itsekin kun kerran tilaisuus oli. Kirjaimet siis allekirjoittaneen käsialaa, characterit vierailevana tähtenä toimineen Jared "J3Concepts" Nickersonin, joka on äärimmäisen lahjakas kanadalainen graafikko...

Continue Reading

psykeone @ instagram