Tapahtuma: Siisti Riksu / ARS Häme 09 -avajaispäivä

13.26

Eilisen ARS Häme -taideviikon avajaispäivän tuotoksista "Siisti Riksu"-tapahtumasta on lienee syytä kirjoitella ja postailla kuvia näin heti tuoreeltaan. Itse olin vähän lupaillut tapahtuman järjestäjälle saapua paikalle jo aamulta kymmeneltä, mutta työasiat pitivät kiinni toimistolla sen verran ylimääräistä että kello taisi olla puoli kaksitoista kun saavuin Monarin pihaan. Kerrankin myöhästyminen oli paikallaan, koska olin siitä huolimatta käytännössä ensimmäinen paikalle saapuneista tapahtuman maalareista ja innokkaat juniorit olivat tehneet suurimman osan pintojen pohjamaalauksesta meidän puolestamme edellisenä iltana. Ehdin siis hyvin pyörittelemään peukaloitanikin vielä.

Itse tapahtumasta; paikalla oli kuin olikin suhteellisen monilukuinen joukko sekä paikallisia että meitä muualta tulleita maalaajia. Yleisöä oli paikalla runsaslukuisesti koulupäivän päättymisestä lähtien ja graffitien maalaamisen katsomisen lisäksi tarjolla oli musiikkia, liiduilla piirtelyä katuun (jota tuli sitten itsekin testattua) ja yksi poikkeuksellisen taitava stencil-taiteilija töineen.


Yleiskuvaa Monarilta


Harmillisesti en tullut ottaneeksi tämän kundin nimeä enkä yhteystietoja ylös, mutta piinasin häntä tapahtumassa lukuisilla kysymyksillä kalvojen leikkelystä ja muusta sen sellaista.




Tällaisten duunien rinnalla omat räpellykset tuntuvat hyvin nopeasti juuri sellaisilta - räpellyksiltä.


En ollut aikoihin maalannut kooltaan näin maltillista piissiä, joten maalatessa joutui pohtimaan hieman enemmän kuin normaalisti.



Pienillä teloilla ja useilla erivärisillä latekseilla toteutettu tausta on idea, jonka joudun todennäköisesti pian varastamaan.



...ja tällainenhan siitä omasta maalauksesta sitten lopulta tuli. En ole lopputulokseen loputtoman tyytyväinen, mutta mitä ilmeisimmin se kuitenkin täytti tehtävänsä. Sain maalatessani vastailla pikkupoikien kyselyihin ties mistä suhteellisesti säännöllisesti.




Geezersin edustuskin oli paikalla. Suuret kiitokset Akulle sponssaamisesta ja juttuseurasta.


No, mitäpä muutakaan sitä nyt sitten olisi katuun piirtänyt?


Ystäväni Jenni Kallion (jolle muuten kiitos suurimmasta osasta tämän kirjoituksen kuvia) Kokovartalosukkakissa löysi myös tiensä asfalttiin.

Kiitokset tapahtuman tiimoilta myös Hendelle koko homman organisoinnista - big up, fella! Pikapikapikabloggailun jälkeen onkin nyt aika suunnata Habitareen, josta kirjottelen varmaankin alkuviikosta sitten enemmän.

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. "Harmillisesti en tullut ottaneeksi tämän kundin nimeä enkä yhteystietoja ylös, mutta piinasin häntä tapahtumassa lukuisilla kysymyksillä kalvojen leikkelystä ja muusta sen sellaista."

    kyseessä taitaapi olla jussi p. koistinen.

    http://jussitwoseven.com/

    loisto blogi, tulee toisinaan seurattua.

    VastaaPoista
  2. http://www.stencilhistoryx.com/2009/09/27/shx-interview-jussi-p-koistinen-helsinki/#more-2922

    Tuossa vielä jotain läppää jussista.


    Siistin näkönen tapahtuma ollu siel riksussa.
    Voi kun meij täällä vorssassa saatais järjestettyä ARS HÄME 10 taideviikolla samanmoiset kekkerit. Taitaa jäädä unelmaksi ja onhan tuota aktiivista porukkaakin vain kourallinen.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset tiedoista. :)

    Häslätään Jussin kanssa nykyään jonkin verran samoisssa kuvioissa, joten mies on jo tullut tutuksi. Kova kundi kyllä kaikin puolin ja kunhan jossain vaiheessa on aikaa, niin pitänee tehdä tänne pientä haastattelua!

    VastaaPoista

psykeone @ instagram