Muotoa etsimässä

Kun nyt eilen aloitettiin Tsiileilemään, niin otetaan asiasta sitten kerralla kunnon överit.

Olin vaihteeksi eilen rullailemassa longboardillani aika pitkät pätkät ja täysin täpinöissäni koko asiasta - kuten useimmiten. Jo pitkään on pitänyt ehtiä maalaamaan itselle myös normaali skeittilauta, mutta ne kuuluisat "muut kiireet" ovat lykänneet tätä hommaa jatkuvasti eteenpäin. Useaan otteeseen on jo harmittanut etten ehkä ehdi aloittamaan skeittaamista koko kesänä, mutta eilen illalla kotiin saavuttuani otin itseäni niskasta kiinni ja tein poikkeuksellisen pikaisen maalausprojektin. Hain makuuhuoneen nurkasta kasan jämämaaleja ja vedin yhteen olohuoneessa lojuvista skeittidekeistä (joita on noin tusinan verran) satunnaisilla tummahkoilla väreillä epäsäännöllisen viivoituksen, hain autosta parvekekaluste-projektissa käytetyn stencilin, neppailin lautaan nopsasti muutamat Tsiilit (Jenni, toivottavasti tämä on ok myös sinulle? En valitettavasti ehtinyt kyselemään lupia) ja vedin muutaman kerroksen lakkaa päälle.

Samalla tuli testattua myös sprayliimaa, jota en ole uskaltanut toistaiseksi kauhean monimutkaisissa projekteissa käyttää. Olen pelännyt sen jättävän merkittävät liimajäämät stencilin takapuolelta suoraan maalattavaan esineeseen, mutta selkeästi kyseinen huoli on ollut täysin turha. Kunhan liiman antaa stencilin takapuolella kuivua muutaman minuutin ennen sen liimaamista kiinni maalattavaan pintaan niin suurin tahmaisuus on ehtinyt jo katoamaan.

Viime aikoina työkiireet, luovien vapaa-ajan projektien vääntäminen eteenpäin ja kaiken maailman muu hässäkkä on pitänyt kirjoittajan pois blogiensa äärestä, joka on toki sangen hanurista. Niinpä tässä nyt aluksi hieman turinaa yhdestä hieman yli viikko sitten valmistuneesta projektista. Kuvat tarjoaa Nokian E90 viimeistä lukuunottamatta, joten pahoitteluni niiden laadusta.

Olen joskus jotakuinkin kymmenisen vuotta sitten ostanut keittiööni Ikeasta kalusteet ja monien erikoisten vaiheiden kautta ne päätyivät pari vuotta sitten takaisin omistukseeni. Siitä lähtien nämä syntisen rumat tuolit ja pöytä ovat olleet käytössäni lähinnä jonkinlaisina remppatelineinä ja partsin askartelupöytänä. Rumat esineet eivät oikein koskaan ole olleet minun juttuni, joten olin jo aika kauan miettinyt koko härdellin kuunnostamista kivaksi parvekekalustesetiksi. Kuukausitolkulla mietittyäni päätin etten halua parvekkeelleni mitään tavattoman goottilaisen synkkää tai graffitiaiheista. Ystäväni Jennin kankaalla jo vuosia omaa elämäänsä elänyt "Tsiili"-printti toisi mukavaa kontrastia muuhun kotini sisustukseen ja niinpä pyysin häneltä luvan käyttää sitä.

Näin digikuvaamisen aikakautena on vaikeaa kuvitella montaakaan ärsyttävämpää asiaa kuin muistikortin pärähtäminen kesken kuvauskeikan. Olen itse päässyt kokemaan tämän nyt pariin otteeseen – onneksi kummallakin kertaa sellaisilla keikoilla, joilla olen ollut harrastuksen puolesta kuvaamassa ja niinpä menetetyistä ruuduista on syntynyt mielipahaa lähinnä itselle. Pienimuotoisempaan datan korruptoitumiseen olen törmännyt valitettavasti myös esimerkiksi edellisellä tekemälläni hääkuvauskeikalla ja silloin elettiin jo hieman negatiivisessa mielessä jännittävämpiä hetkiä.

En nyt millään haluaisi sanoa Kingstonin korttien olevan paskoja ja kehottaa kaikkia välttämään niitä, mutta jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä siitä että kaikki ongelmat mitä olen ikinä kohdannut muistikortteihin liittyen ovat tapahtuneet kyseisen valmistajan korttien kanssa. Kingston antaa korteilleen laajan takuun, mutta uuden muutaman kymmenen euron kortin saaminen on varsin laiha lohtu siinä vaiheessa kun kärähtänyt kortti sisältää itselle satojen eurojen arvoiset ja asiakkaalle mahdollisesti täysin korvaamattomat kuvat. Vastaisuudessa tulen siis ainakin itse siirtymään kokonaan kilpailevan valmistajan kortteihin joita muutenkin pääsääntöisesti käytän – jos samaan hintaan saa suurempaa luotettavuutta, vähemmän harmaita hiuksia ja kaupan päälle softaa, jolla kuvia voi ongelmatilanteessa koittaa palautella, niin valinta ei ole vaikea.

Viimeisin kortin lasahtaminen tapahtui pari viikkoa sitten Pussy eau de Clubin ja sen promoottorin Tarun synttäreissä. Olin ehtinyt kuvaamaan DJ Orkideaa puolisen tuntia kaikessa rauhassa kutsuvierastilaisuuden aikana ja siinä rennoissa tunnelmissa vitsailinkin asiasta: ”voitaisiinko millään hoitaa kaikki keikat vastaisuudessakin niin, että Tapsa soittaa tyhjälle lattialle ja mä kuvaan samalla pikkuhiljaa?” Tauon jälkeen kameraa käynnistäessä kortti yhtäkkiä väitti ettei sitä oltu formatoitu ollenkaan. Muutaman hikikarpalon puskemisen jälkeen oli pakko vaihtaa kameraan Sandiskiä (...ja tämähän on sitten se kilpaileva valmistaja, jonka tiettyjen korttien mukana tulee lisenssi heidän omaan palautussoftaansa) sisälle ja lähteä kuvaamaan Orkidea uudestaan hieman nöyrän oloisena. Luonnollisesti silloin tuntui että kortin mukana menneet kuvat olivat paljon parempia kuin ne mitä sain otettua niitä paikkaamaan, mutta käytännössä niillä nyt ei ollut suurtakaan eroa. Normaalisti julkaisen ”bilekuvani” SESSIONS2:ssa, mutta koska en halua iskeä sinne toista pienempää settiä samoista bileistä (eikä näissä kuvissa nyt oikeasti ole mitään kovinkaan kummallista) isken parit niitä nyt tänne.