Muotoa etsimässä

Habitaressa käynti on useimmiten lystikästä vaikka aidosti (omasta subjektiivisesta näkökulmastani) mielenkiintoisia juttuja löytyy todennäköisesti kourallinen. Syystä tai toisesta valaisimet saavat yleensä suuremman osan huomiostani kuin muut asiat - ehkäpä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että rakkaat karvaiset lapseni eivät pääse tuhoamaan niitä, joten potentiaalisina hankintakohteina niissä tuntuu olevan eniten järkeä.

Habitare 2011:n sijaan enemmän poimintoja tuli tänä vuonna tehtyä samaan aikaan järjestetyn ArtHelsinki -nykytaidemessujen puolelta. Joukossa oli paljon kiinnostavaa, mutta messujen verkkosivuilla olevan statementin "tapahtumaan voivat osallistua vain kutsutut galleriat" aisti yleissisällöstä, jossa oli lievää homeen käryä. Tai sitten en vaan edelleenkään tule kovin hyvin toimeen sen ajatuksen kanssa, että joku muu esifiltteröi tavaraa ja klasifioi sen "kiinnostavaksi" tai "ei kiinnostavaksi" ennenkuin pääsen itse muodostamaan siitä mielipiteeni.

Jokainen 70- tai 80-luvulla syntynyt poika on joskus halunnut itselleen Darth Vaderin maskin ja kypärän. Harva kehtaa edes muuta väittää ja jotka niin väittävät yksinkertaisesti valehtelevat. Joskus pienen pojan unelmat toteutuvat viiveellä; olin reilu viikko sitten käymässä läpi kirppareita ihan muita juttuja etsimässä kun kohtasin jotain odottamattoman siistiä.

Aika päheetä, eikö totta? Kaikki tämä seitsemällä eurolla. Pakkohan se oli hankkia. Kyseiseen maskiin ja kypärään kuuluu myös rintamoduuli, johon on tallennettu herra Vaderin kuolematonta raskasta konemaisen huohottavaa hengitystä sekä klassikkofraaseja kuten "you don't know the power of the dark side." Helppoheikit ja TV shopin mainokset sanoisivat "eikä siinä vielä kaikki", koska... Siinä ei ollut vielä kaikki! Eräs ystäväni havaitsi toimistollani käydessään että maskissahan on kiinni mikrofoni ja paria nappia painamalla se muuttaa pitäjänsä puheäänen Vadermaiseksi.

Tästä innostuneena tuli tsekkailtua webistä kaikkea muutakin Darth Vader -härpätintä ja törmäsin "The Vader Projectiin." Mikäli nyt oikein ymmärsin niin Ämeriiicän Yhdyswalloissa maalataan ja/tai muuten pimpataan vuosittain 100 kappaletta omaani (lähes) vastaavia Vader-settejä uuteen uljaaseen kuosiin, niistä pidetään näyttely ja lopuksi voittaja huutokaupataan. Alla muutamia kuvia asiasta.



Miksei meillä ole Suomessa tällaista? Haistan jälleen kerran asian, joka olisi kivaa toteuttaa joko tässä samassa tai mukaillussa muodossa. Pistänpäs mietintävaderkypärän päähän. Don't make me destroy you!

Alla on muutama kuva erilaisista designtuotteista – Le Klintin lampusta, Alexander McQueenin kengistä, Le Corbusierin lepotuolista, Eero Aarnion Pallotuolista ja Marimekon/Iittalan Mariskoolista. Osaatteko sanoa mikä erottaa kuvien tuotteita toisistaan?


Niin, oikeanpuolimmaiset kuvissa esiintyvistä tuotteista ovat kopioita alkuperäisistä – jotkut parempia ja jotkut huonompia. Kopioita designtuotteista myydään suhteellisen avoimesti täällä Suomessakin ja niiden yhteydessä mainitaan varsin harvoin ainakaan suoraan ettei kyseessä ole alkuperäinen tuote. Eero Aarnion Pallotuolin kopioita kaupataan jopa lähes kolmentuhannen euron hintaan alkuperäisten hinnan ollessa noin tuplasti sen verran. Halvimmillaan feikin Pallotuolin voi saada itselleen noin viiteensataan ja se on muuten ihan sama tuoli kuin se, jota kolmella tonnillakin myydään.

Varastetun tavaran ostaminen on yksiselitteisesti rikos. Mitä siis pitäisi ajatella ihmisistä, jotka ostavat itselleen varastettua designia? Entäpä kauppiaasta, joka ei suoranaisesti väitä myymiään tuotteita aidoiksi, mutta ei myöskään kerro niiden olevan kopioita ellei sitä erikseen osaa kysyä (soitin eräällä kopioita kauppaavalle firmalle ja siellä suorastaan loukkaannuttiin kun kysyin tuotteiden alkuperästä, mutta suostuttiin sentään sanomaan ettei kyse ole alkuperäisistä) ja ottaa kopioista hintoja, joihin selkeästi kuuluu designtyön osuus vaikkei sitä niiden valmistamista varten ole tehty? Ajatellaan myös toiselta kantilta; kuuluuko designereilla olla loputtomiin oikeus narista siitä kuinka heidän töitään varastetaan samalla kun niitä on myyty jo vuosikymmeniä hintaan joka ei ole missään suhteessa nähtyyn työmäärään, muodon uniikkiuteen tai valmistuskustannuksiin? Entäs jos kopio toteuttaa alkuperäistä paremmin funktionsa ja on lisäksi paremmin valmistettu?

Kinkkisiä kysymyksiä, joiden parissa olen itse tässä painiskellut. Aiemmin mainittu Eero Aarnio on allekirjoittaneen suurin suomalainen (ja lähes ainoa ihan aito) design-idoli ja olen himoinnut Pallotuolia niin kauan kuin jaksan muistaa – muistini ei tosin ole järin pitkä. Olen kertonut itselleni ostavani tuolin sitten kun olen iso ja varakas, mutta kieltämättä 6200 euroa kuullostaa aika paljolta vaikka voittaisin päävoiton huomisessa Viking Loton arvonnassa ja jos haluan tuoliin kaiuttimet, niin hinta onkin jo lähes yhdeksän tonnia. Alkuperäinen Pallotuoli on sitäpaitsi järkyttävän huono istua tällaiselle lähes kaksimetriselle hongankolistajalle ja kaikki läpi-istumani kopiot ovat olleet ainakin mukavampia. Kunnioitus Aarnion työtä kohtaan saa minut vuodesta toiseen olemaan ostamatta kopiota, mutta tällä hetkellä houkutus on kovin suuri erään paikallisen liikkeen viidensatkun ”Pallotuolien” kanssa.

Perhana.

Minunkin tekemääni designia on varastettu ja se on hämmästyttävää sinänsä. Eräs suuri suomalainen vaatevalmistaja oli ottanut vuosia sitten tekemäni bändilogon ja murjonut sen soseena halpahalleissa myytäviin lasten huppareihin. Ärsytti melkoisesti kun huomasin tapahtuneen, mutta lyhyen salapoliisityön jälkeen paitojen valmistajaan yhteyttä ottamalla asia saatiin selvitettyä molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Kyseinen vaatevalmistaja on silti mielessäni ollut siitä lähtien aikamoinen spedelafka, mutta pienille lapsille en ole harmissani puukotettu designini hupparinsa rinnassa ympäriinsä teutaroinnista – oikeastaan olen vaan iloinen että se sai laajempaa levikkiä.

Koitankohan tässä nyt kuitenkin vain rauhoitella omaatuntoani varastetun designin himoitsemisesta? Toisaalta miksi minun pitäisi omata tässä asiassa niin tavattoman korkea moraali samalla kun olen ihan varma ettei suurin osa sukankuluttajista edes erota kopioita aidoista ja tuskin välittäisi hevonhännän vertaa vaikka tunnistaisikin? Valitettavasti oma vastaukseni edelliseen kysymykseen taitaa olla ”siksi koska tiedän ja ymmärrän edes vähän paremmin.”

On se maailma vaan houkutuksia täynnä.

Olen havainnut mainitsevani aika usein jossain vaiheessa näitä kirjoituksiani, että ostaisin niissä esiintyviä juttuja itselleni jos voisin. Lukiessa tulee jopa ehkä hieman sellainen fiilis, että onkohan tässä nyt kyse maksetusta mainoksesta. Valitettavasti näin ei ole, mutta vinkkinä niille kaikille pääosin ulkomaalaisille palveluille, tuotteille ja näiden tuottajille, joita olen maininnut tähän mennessä; I don't mind if you send me free stuff - please do.

Tälläkään kertaa kyse ei ole mainostamisesta, mutta puhtaasti kaupallisten tahojen (joskin omasta mielestäni ultraviileiden sellaisten) tuotteista kirjoittamisesta. Hitsi kun joku näistä oikeasti lähettäisikin allekirjoittaneelle jotain.

Webistä löytyy enemmän ja enemmän palveluita, joiden kautta pystyy tilaamaan itselleen vaikka mitä mukavaa joko omilla tai lahjakkaiden nuorten taiteilijoiden "limited edition"-designeilla varustettuna. Aikaisemmassa kirjoituksessani mainitun Zutton kautta eksyin palveluun, josta saisi taideprinttejä, canvastauluja, tyynyjä, kahvikuppeja lautasineen, pieniä laukkuja ja muuta sen sellaista. Jo aikaisemmin silmääni on sattunut mm. skeittilautoihin printtejä tarjoava saitti, sateenvarjoja, kenkiä ja kankaita. Alla siis pieni katsaus mukaviin härpättimiin ihmisille, jotka eivät halua ostaa "taidettaan" Ikeasta.

On aika ottaa pieni katsaus webin t-paitakilpailuiden kuulumisiin ja näyttää muutama valikoitu paita. Käydessäni kilpailujen saitteja läpi käyn säännönmukaisesti laFraisen, Design by Humansin ja Threadlessin kautta. Kukin mainituista edustaa tietyllä tavalla "heavy weight"-sarjaa paitakilpailujen joukossa, mutta koitin parhaani mukaan etsiä katsaukseen mukaan paitoja myös pienemmiltä toimijoilta. Valitettavasti siitä ei tuntunut tulevan oikein mitään kahdesta syystä; pienempiä toimijoita on pudonnut pois pelistä taantuman myötä (esim. Oddicalle ei ole tullut uusia tuotteita... vuoteen?) ja "heavy weight"-kilpailut houkuttelevat parhaat designerit puoleensa - pienien kilpailujen saiteilla myynnissä oleva tavara tuntuu siis olevan designien puolesta usein kakkoslaatuista.

Alla kolme poimintaa kultakin raskaan sarjan edustajalta ja "jokerina pohjalla" kotimaisen Mental Wearin paita.



Mitä näistä nyt sitten pitäisi ostaa jos kiinnostaa? Mikäli hinta on tärkein kriteeri, niin suosittelen suunnistamaan Threadlessin kauppaan - he myyvät kaikkia t-paitojaan tämän viikon loppuun asti 12 dollarin (~8,3e) erittäin maltilliseen hintaan. Threadless käyttää ainakin "Select"-paidoissaan pohjina American Apparelia, joten eettisesti valinta on näissä suhteellisen kestävällä pohjalla. Mikäli taas isot printit paidoissa ovat juttusi, niin Design by Humans on erikoistunut niihin ja heidänkään joulualensa 12-17 dollarin (~8,3-11,70e) hinnat eivät päätä huimaa. Varoituksen sanana mainittakoon kuitenkin, että viimeksi kun olen itse tilannut heiltä olivat pohjina käytetyt paidat eettisiltä lähtökohdiltaan ja laadultaan hieman kyseenalaisia ja printit ovat sittemmin kärsineet pesujen yhteydessä enemmän tai vähemmän merkittävästi. Sekä Threadlessin että Design by Humansin tilauksista saa myös varautua maksamaan hintojen lisäksi ALV:t & mahdolliset tullaukset mikäli tilauksen summa nousee korkeammaksi. LaFraise oli ainakin taannoin heillä työskennellessäni eettisen tarkkailun tuotteidensa osalta parhaiten kestävä kilpailu, mutta sittemmin pohjina käytetyissä paidoissa on siirrytty uusiin, joiden valmistajasta allekirjoittaneella ei ole pienintäkään aavistusta. Todennäköisesti samalla linjalla kuitenkin jatketaan ja printtiensä kestävyyden puolesta näitä 13-19e:n paitoja voi lämpimästi suositella. Kotimainen Mentalwear pääsi kahdenkympin paidoillaan joukkoon mukaan lähinnä siksi, että tuotoilla tuetaan suomalaista mielenterveystyötä.

Kotonani on ollut tällä viikolla päällä hirmuinen pyykkirumba ja kutakuinkin kaikki omat t-paitani (joiden ostamisen osalta olen menettänyt järkeni jo aikaa sitten) ovat kerrankin samaan aikaa siisteissä pinoissa ja puhtaana vaatekaapissa. Satunnaisesta karsimisesta huolimatta tälläkin hetkellä mennään yli sadassa paidassa ja kieltämättä haluaisin itse hyödyntää yllämainitut alennukset. Voihan turhuuksien rovio ja kulutusjuhla sentään.

Vahaliiduista ja puuväreistä erityisesti yhdessä puhuttaessa ei oikein voi välttyä ensimmäiseksi ajattelemasta lapsia ne kädessä. Niinpä nämä välineet ja kaikki niillä tehty tulee helposti mitätöityä tai vähäteltyä välittömästi. Christian Faur ja Jennifer Maestre ovat ottaneet vahaliidut ja puuvärit työvälineikseen teoksiinsa, mutta eivät aivan siten kuin ensimmäiseksi tulisi mieleen.

Aloitetaan Christian Faurin "vahaliitu-pikselitaiteella", josta alla kolme esimerkkiä.





Tässä taas muutama kuva Jennifer Maestren puuväriveistoksista.




Seuraavan kerran kun tulee itse mietittyä ettei jollain tietyllä välineellä pysty tekemään mitään näkemisen arvoista kannattanee ryhtyä ajattelemaan laatikon ulkopuolelta.