Pimppaus / tuunaus: Mikämikä Express ulkoisesti valmiina

10.26

Kesäautoprojektimme Mikämikä Express etenee. Sisältä hommat ovat voimakkaasti vaiheessa, mutta ulkopuoli saatiin eilen illalla valmiiksi. Alla kuvia viimeiseltä parilta viikolta.

Autossamme oli "viehko" öljyndöfis sisällä ja arvelimme sen johtuvan parhaat päivänsä nähneestä takatilan lattiamatosta. Niinpä matto meni vaihtoon.

Maton alta paljastui iso nippu peukalonpään kokoisia ja vähän isompiakin reikiä. Ei kai se nyt ole ihme jos auto vähän haisee kun pohjasta pääsee kosteus suoraan sisälle. Reiät paikattiin "tosipro-menetelmällä" (tm); Keravan graffitiseinän maalipinnan palasilla ja sprayliimalla. Kestänee vuoden tai pari ja sehän riittää.

Uusi matto on lievästi vanhaa käheämpi.

Takimmaiset ikkunat peitettiin pellinpaloilla, jotta kylkiin saatiin lisää maalaustilaa.

Pakkohan ne karvanopat nyt oli ostaa.

Eipä sitten muuta kuin maalausta kaipaamattomat pinnat piiloon ja...

...pohjamaalia vetämään.


Alunperin olin ajatellut vetää värien rajoihin teipit maalausta helpottamaan, mutta päädyin sitten kuitenkin tekemään koko homman ilman turhia jeesailujuttuja. Sellaiset on amatööreille. Eiku.


Konepeltiä varten tosin tehtiin stencil.


Ääriviivat tehtiin Molotowin One4All-väreillä täytetyillä tusseilla.


Valmiin auton ottaminen paketista oli kuin joulu keskellä kesää!





Maltoimme odottaa lakkauksen kuivumista noin tunnin verran ja sen jälkeen lähdimme kuivattelemaan sitä tien päälle.





Seuraavaksi ohjelmassa on sisätilojen pimppailua, mutta sitä ennen allekirjoittanut ottaa kyllä hetken lepoa koko projektista. Kaikki vapaat hetket viimeisen viikon ajalta menivät maalaillessa ja nyt puskee sitten vielä kamalaa flunssaakin. Fiilis on kuitenkin hyvä auton valmistuttua ulkoisesti!

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. asiallista meinikiä, ja tähän proggikseen ne seinän maalikerrokset sitten meni, ei ollenkaan huono idea muuten

    VastaaPoista
  2. Tuleeko Järvenpään seinän avajaisista juttua/ kuvia?

    VastaaPoista
  3. Tulee. Valitettavasti mulla on ollut avajaisten jälkeen niin tuhoton kiire etten ole ehtinyt kirjoittelemaan ja Bloggerkin oli välissä pari vuorokautta pois pelistä, mutta mutta... josko vaikka tekisin ton saman tien pois roikkumasta. :)

    VastaaPoista
  4. Jahas, puolet kuvista on näköjään kotosalla eikä täällä toimistolla, joten julkaisua joudutaan siirtämään ainakin huomiselle. :/

    VastaaPoista

psykeone @ instagram