Muotoa etsimässä

Tämän viikon teemana tässä blogissa voisi olla vaikkapa "Ihmiset, jotka tekevät sen paremmin (kuin minä)." Aloitetaanpa vaikka valomaalailusta, jota itse huvikseni väänsin mökkireissun yhteydessä kahdella löytämälläni taskulampulla - olisi toki pitänyt arvata, että jotkut toiset tekevät tätäkin "hieman" enemmän vakavissaan, josta alla esimerkkejä.




Luonnollisesti omat valokikkailut alkoivat hyvin nopeasti näiden kuvien näkemisen jälkeen tuntumaan aika säälittävältä räpeltämiseltä, mutta toisaalta samalla tunnen niiden johdosta tarvetta ruveta tekemään sitäkin asiaa vastaisuudessa innovatiivisemmin. Saas nähdä mitä siitäkin sitten tulee tai on tulematta.

Huomisen alemmuudentuntoinen postaus käsittelee graffiti- ja katutaidejuttuja.

Kun jotain asiaa tekee tavattoman paljon, niin siitä tuppaa vähän lähtemään tekemisen ilo. Näin tapahtuu itselleni käytännössä melkeinpä minkä tahansa asian kanssa - jopa niiden, joista lähtökohtaisesti pidän hirveästi. Olen ollut valokuvaamisesta innoissani nyt jotakuinkin viitisentoista vuotta (tästä ajasta voisi kai kirjoittaa jonkinlaisen pienen kirjoituksen, mutta ehkäpä sitten joku toinen kerta) ja nykyään kuvaan puhtaasti huvikseni enää harvoin. Kun on koko päivän ollut kuvaamassa työnsä puolesta ja sen jälkeen editoinut kuvia toimistolla vielä tuntikausia ei oikein inspaa lähteä hillumaan iltaan kamera kainalossa vapaa-ajallaan.

Toisinaan pyrin kuitenkin muistuttamaan itseäni siitä, että valokuvaaminen on tosi hauskaa ja että aina sitä ei tarvitse ottaa kamalan vakavasti. Tällä kertaa se tapahtui puolivahingossa; löysin mökiltä parit fikkarit ja muistin joskus vuosia sitten huvikseni tekemäni valomaalailukokeilut. Ei kulunut aikaakaan kun jo seisoin pimeydessä kameran ja jalustan kanssa maalaamassa puita ja muita elementtejä taskulampuilla. Saatuani tästä tarpeekseni ryhdyin juoksentelemaan ja pyörimään ympäri kuva-alaa taskulamppu kädessä niin maanisesti, että mikäli joku tuntematon olisi sen nähnyt niin valkotakkisten setien kutsuminen ei olisi ollut kaukana.

Alla kuvia hieman selittämään äskeistä:







No, edustavatko nämä nyt sitten suuren suurta taidevalokuvausta ja kannattaako ne ottaa vakavasti? Eivät ja ei - juuri siksi niiden tekeminen mitä suurimmassa määrin kannatti. Kikkailu ja lapsenmielinen häröily palauttaa lapsenmielisen riemun tekemiseen ja ainakin allekirjoittanut kaipaa juuri sitä töiden tekemiseen.