Tehdäänpä poikkeus (jonka aina toisinaan teen blogitekstejä kirjoitellessa ja josta aina muistan huomauttaa siinä yhteydessä) ja lainataan heti alkuun sanoja eräästä biisistä:
"Miks kaikki kaunis on niin naiivia
Ja markkinoiden voimissa vain draivia?
Miks kaikki kaunis on vain vitsiä
Onni rihkamaa vain ja kitchiä?
Oli piiput ennen puuta, hipit rautaa,
Nyt ne kaiken kauniin hautaa.
Haudalle laitan kukkasen
Ja kukoistavan toivon edes sen."
Olen parhaani mukaan koittanut elää elämäni tähän pisteeseen asti niin etten kadota sisäistä lastani, tule turraksi aidoille asioille, ryhdy pitämään kyynisyyttä oikeana lähestymistapana yhtään mihinkään, ala näkemään materiaalisen rikkauden tavoittelua tienä onnellisuuteen, ryhdy kiusankappaleeksi läheisilleni... ja niin edelleen. Aina toisinaan tältä tieltä tulee hetkeksi harhauduttua, mutta olen aika tyytyväinen siihen että sisäinen hippini elää voimakkaasti ja tulen todennäköisesti siitä johtuen aina olemaan ensisijaisesti tunteista ja kokemuksista elävä ihminen.
Leikitään että tämä tunteikas aloitus liittyy jotenkin myös seuraavaan aiheeseen:
Valokuvaaminen on jotakuinkin puolet elämästäni ollut rakas harrastukseni ja sittemmin osittain myös ammattini. Kun joskus ryhdyin aktiivisesti kuvaamaan kaikkea mahdollista tein niin ymmärtämättä asian teknisestä puolesta hölkäsen pöläystä. Annoin vaan kameran laulaa kun tilanne tuntui sellaiselta ja tältä aikakaudelta on edelleen tallessa iso kasa riemukkaita otoksia - täysin yli- tai alivalottuneita, vinolla horisontilla varustettuja, tärähtäneitä ja epätarkkoja sellaisia. Kuvatessani saadakseni leipää pöytään pyrin ottamaan teknisesti mahdollisimman virheettömiä kuvia ja valitettavasti tämä asenne tulee helposti puolivahingossa roudattua mukaan myös vapaa-ajalla tapahtuvaan kuvaamiseen. Harrastelukuvaamisessa pitäisi muistaa että hyvä valokuva ei vaadi teknistä täydellisyyttä vaan hyvän kuvan tekee tunnelma; taltioitujen asioiden pitää maistua elämälle ja herättää katsojassa tunteita ja muistoja vielä vuosien jälkeenkin. Kaikkein helpoimmin valokuvaamisesta pystyy karsimaan epäolennaisen kuvaamalla sellaisella kameralla, jonka asetuksia ei voi juurikaan säätää ja joka antaa sellaista matskua kuin nyt sattuu antamaan nappia painamalla ja lonkalta laukomalla. "Lomography" on juuri tätä (alla on siitä kymmenen kuvaesimerkkiä) eikä "lomoilua" varten tarvitse oikeasti omistaa Lomoa - mikä tahansa toiminnoiltaan ja rakenteeltaan mahdollisimman yksinkertainen kamera käy. Itsellänikin on niitä nurkissa pyörimässä ja aionkin kaivaa ne käyttöön tänä vuonna.
Elämä on ihaninta ihan sellaisenaan ilman mitään turhia strösseleitä.
(Jos aktiivilukijoita ihmetyttää mistä nyt tuulee, niin kyse on siitä että allekirjoittaneesta tuli viime perjantaina varhain aamulla setä. Se muistutti siitä että parhaat asiat eivät ole monimutkaisia.)
"Miks kaikki kaunis on niin naiivia
Ja markkinoiden voimissa vain draivia?
Miks kaikki kaunis on vain vitsiä
Onni rihkamaa vain ja kitchiä?
Oli piiput ennen puuta, hipit rautaa,
Nyt ne kaiken kauniin hautaa.
Haudalle laitan kukkasen
Ja kukoistavan toivon edes sen."
Olen parhaani mukaan koittanut elää elämäni tähän pisteeseen asti niin etten kadota sisäistä lastani, tule turraksi aidoille asioille, ryhdy pitämään kyynisyyttä oikeana lähestymistapana yhtään mihinkään, ala näkemään materiaalisen rikkauden tavoittelua tienä onnellisuuteen, ryhdy kiusankappaleeksi läheisilleni... ja niin edelleen. Aina toisinaan tältä tieltä tulee hetkeksi harhauduttua, mutta olen aika tyytyväinen siihen että sisäinen hippini elää voimakkaasti ja tulen todennäköisesti siitä johtuen aina olemaan ensisijaisesti tunteista ja kokemuksista elävä ihminen.
Leikitään että tämä tunteikas aloitus liittyy jotenkin myös seuraavaan aiheeseen:
Valokuvaaminen on jotakuinkin puolet elämästäni ollut rakas harrastukseni ja sittemmin osittain myös ammattini. Kun joskus ryhdyin aktiivisesti kuvaamaan kaikkea mahdollista tein niin ymmärtämättä asian teknisestä puolesta hölkäsen pöläystä. Annoin vaan kameran laulaa kun tilanne tuntui sellaiselta ja tältä aikakaudelta on edelleen tallessa iso kasa riemukkaita otoksia - täysin yli- tai alivalottuneita, vinolla horisontilla varustettuja, tärähtäneitä ja epätarkkoja sellaisia. Kuvatessani saadakseni leipää pöytään pyrin ottamaan teknisesti mahdollisimman virheettömiä kuvia ja valitettavasti tämä asenne tulee helposti puolivahingossa roudattua mukaan myös vapaa-ajalla tapahtuvaan kuvaamiseen. Harrastelukuvaamisessa pitäisi muistaa että hyvä valokuva ei vaadi teknistä täydellisyyttä vaan hyvän kuvan tekee tunnelma; taltioitujen asioiden pitää maistua elämälle ja herättää katsojassa tunteita ja muistoja vielä vuosien jälkeenkin. Kaikkein helpoimmin valokuvaamisesta pystyy karsimaan epäolennaisen kuvaamalla sellaisella kameralla, jonka asetuksia ei voi juurikaan säätää ja joka antaa sellaista matskua kuin nyt sattuu antamaan nappia painamalla ja lonkalta laukomalla. "Lomography" on juuri tätä (alla on siitä kymmenen kuvaesimerkkiä) eikä "lomoilua" varten tarvitse oikeasti omistaa Lomoa - mikä tahansa toiminnoiltaan ja rakenteeltaan mahdollisimman yksinkertainen kamera käy. Itsellänikin on niitä nurkissa pyörimässä ja aionkin kaivaa ne käyttöön tänä vuonna.
Elämä on ihaninta ihan sellaisenaan ilman mitään turhia strösseleitä.
(Jos aktiivilukijoita ihmetyttää mistä nyt tuulee, niin kyse on siitä että allekirjoittaneesta tuli viime perjantaina varhain aamulla setä. Se muistutti siitä että parhaat asiat eivät ole monimutkaisia.)
- 11.57
- 6 Comments