Alla on muutama kuva erilaisista designtuotteista – Le Klintin lampusta, Alexander McQueenin kengistä, Le Corbusierin lepotuolista, Eero Aarnion Pallotuolista ja Marimekon/Iittalan Mariskoolista. Osaatteko sanoa mikä erottaa kuvien tuotteita toisistaan?
(oikeanpuolimmainen kuva: "Niinan käsityöt ja kokkailut"-blogi)
Niin, oikeanpuolimmaiset kuvissa esiintyvistä tuotteista ovat kopioita alkuperäisistä – jotkut parempia ja jotkut huonompia. Kopioita designtuotteista myydään suhteellisen avoimesti täällä Suomessakin ja niiden yhteydessä mainitaan varsin harvoin ainakaan suoraan ettei kyseessä ole alkuperäinen tuote. Eero Aarnion Pallotuolin kopioita kaupataan jopa lähes kolmentuhannen euron hintaan alkuperäisten hinnan ollessa noin tuplasti sen verran. Halvimmillaan feikin Pallotuolin voi saada itselleen noin viiteensataan ja se on muuten ihan sama tuoli kuin se, jota kolmella tonnillakin myydään.
Varastetun tavaran ostaminen on yksiselitteisesti rikos. Mitä siis pitäisi ajatella ihmisistä, jotka ostavat itselleen varastettua designia? Entäpä kauppiaasta, joka ei suoranaisesti väitä myymiään tuotteita aidoiksi, mutta ei myöskään kerro niiden olevan kopioita ellei sitä erikseen osaa kysyä (soitin eräällä kopioita kauppaavalle firmalle ja siellä suorastaan loukkaannuttiin kun kysyin tuotteiden alkuperästä, mutta suostuttiin sentään sanomaan ettei kyse ole alkuperäisistä) ja ottaa kopioista hintoja, joihin selkeästi kuuluu designtyön osuus vaikkei sitä niiden valmistamista varten ole tehty? Ajatellaan myös toiselta kantilta; kuuluuko designereilla olla loputtomiin oikeus narista siitä kuinka heidän töitään varastetaan samalla kun niitä on myyty jo vuosikymmeniä hintaan joka ei ole missään suhteessa nähtyyn työmäärään, muodon uniikkiuteen tai valmistuskustannuksiin? Entäs jos kopio toteuttaa alkuperäistä paremmin funktionsa ja on lisäksi paremmin valmistettu?
Kinkkisiä kysymyksiä, joiden parissa olen itse tässä painiskellut. Aiemmin mainittu Eero Aarnio on allekirjoittaneen suurin suomalainen (ja lähes ainoa ihan aito) design-idoli ja olen himoinnut Pallotuolia niin kauan kuin jaksan muistaa – muistini ei tosin ole järin pitkä. Olen kertonut itselleni ostavani tuolin sitten kun olen iso ja varakas, mutta kieltämättä 6200 euroa kuullostaa aika paljolta vaikka voittaisin päävoiton huomisessa Viking Loton arvonnassa ja jos haluan tuoliin kaiuttimet, niin hinta onkin jo lähes yhdeksän tonnia. Alkuperäinen Pallotuoli on sitäpaitsi järkyttävän huono istua tällaiselle lähes kaksimetriselle hongankolistajalle ja kaikki läpi-istumani kopiot ovat olleet ainakin mukavampia. Kunnioitus Aarnion työtä kohtaan saa minut vuodesta toiseen olemaan ostamatta kopiota, mutta tällä hetkellä houkutus on kovin suuri erään paikallisen liikkeen viidensatkun ”Pallotuolien” kanssa.
Perhana.
Minunkin tekemääni designia on varastettu ja se on hämmästyttävää sinänsä. Eräs suuri suomalainen vaatevalmistaja oli ottanut vuosia sitten tekemäni bändilogon ja murjonut sen soseena halpahalleissa myytäviin lasten huppareihin. Ärsytti melkoisesti kun huomasin tapahtuneen, mutta lyhyen salapoliisityön jälkeen paitojen valmistajaan yhteyttä ottamalla asia saatiin selvitettyä molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Kyseinen vaatevalmistaja on silti mielessäni ollut siitä lähtien aikamoinen spedelafka, mutta pienille lapsille en ole harmissani puukotettu designini hupparinsa rinnassa ympäriinsä teutaroinnista – oikeastaan olen vaan iloinen että se sai laajempaa levikkiä.
Koitankohan tässä nyt kuitenkin vain rauhoitella omaatuntoani varastetun designin himoitsemisesta? Toisaalta miksi minun pitäisi omata tässä asiassa niin tavattoman korkea moraali samalla kun olen ihan varma ettei suurin osa sukankuluttajista edes erota kopioita aidoista ja tuskin välittäisi hevonhännän vertaa vaikka tunnistaisikin? Valitettavasti oma vastaukseni edelliseen kysymykseen taitaa olla ”siksi koska tiedän ja ymmärrän edes vähän paremmin.”
On se maailma vaan houkutuksia täynnä.
(oikeanpuolimmainen kuva: "Niinan käsityöt ja kokkailut"-blogi)Niin, oikeanpuolimmaiset kuvissa esiintyvistä tuotteista ovat kopioita alkuperäisistä – jotkut parempia ja jotkut huonompia. Kopioita designtuotteista myydään suhteellisen avoimesti täällä Suomessakin ja niiden yhteydessä mainitaan varsin harvoin ainakaan suoraan ettei kyseessä ole alkuperäinen tuote. Eero Aarnion Pallotuolin kopioita kaupataan jopa lähes kolmentuhannen euron hintaan alkuperäisten hinnan ollessa noin tuplasti sen verran. Halvimmillaan feikin Pallotuolin voi saada itselleen noin viiteensataan ja se on muuten ihan sama tuoli kuin se, jota kolmella tonnillakin myydään.
Varastetun tavaran ostaminen on yksiselitteisesti rikos. Mitä siis pitäisi ajatella ihmisistä, jotka ostavat itselleen varastettua designia? Entäpä kauppiaasta, joka ei suoranaisesti väitä myymiään tuotteita aidoiksi, mutta ei myöskään kerro niiden olevan kopioita ellei sitä erikseen osaa kysyä (soitin eräällä kopioita kauppaavalle firmalle ja siellä suorastaan loukkaannuttiin kun kysyin tuotteiden alkuperästä, mutta suostuttiin sentään sanomaan ettei kyse ole alkuperäisistä) ja ottaa kopioista hintoja, joihin selkeästi kuuluu designtyön osuus vaikkei sitä niiden valmistamista varten ole tehty? Ajatellaan myös toiselta kantilta; kuuluuko designereilla olla loputtomiin oikeus narista siitä kuinka heidän töitään varastetaan samalla kun niitä on myyty jo vuosikymmeniä hintaan joka ei ole missään suhteessa nähtyyn työmäärään, muodon uniikkiuteen tai valmistuskustannuksiin? Entäs jos kopio toteuttaa alkuperäistä paremmin funktionsa ja on lisäksi paremmin valmistettu?
Kinkkisiä kysymyksiä, joiden parissa olen itse tässä painiskellut. Aiemmin mainittu Eero Aarnio on allekirjoittaneen suurin suomalainen (ja lähes ainoa ihan aito) design-idoli ja olen himoinnut Pallotuolia niin kauan kuin jaksan muistaa – muistini ei tosin ole järin pitkä. Olen kertonut itselleni ostavani tuolin sitten kun olen iso ja varakas, mutta kieltämättä 6200 euroa kuullostaa aika paljolta vaikka voittaisin päävoiton huomisessa Viking Loton arvonnassa ja jos haluan tuoliin kaiuttimet, niin hinta onkin jo lähes yhdeksän tonnia. Alkuperäinen Pallotuoli on sitäpaitsi järkyttävän huono istua tällaiselle lähes kaksimetriselle hongankolistajalle ja kaikki läpi-istumani kopiot ovat olleet ainakin mukavampia. Kunnioitus Aarnion työtä kohtaan saa minut vuodesta toiseen olemaan ostamatta kopiota, mutta tällä hetkellä houkutus on kovin suuri erään paikallisen liikkeen viidensatkun ”Pallotuolien” kanssa.
Perhana.
Minunkin tekemääni designia on varastettu ja se on hämmästyttävää sinänsä. Eräs suuri suomalainen vaatevalmistaja oli ottanut vuosia sitten tekemäni bändilogon ja murjonut sen soseena halpahalleissa myytäviin lasten huppareihin. Ärsytti melkoisesti kun huomasin tapahtuneen, mutta lyhyen salapoliisityön jälkeen paitojen valmistajaan yhteyttä ottamalla asia saatiin selvitettyä molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Kyseinen vaatevalmistaja on silti mielessäni ollut siitä lähtien aikamoinen spedelafka, mutta pienille lapsille en ole harmissani puukotettu designini hupparinsa rinnassa ympäriinsä teutaroinnista – oikeastaan olen vaan iloinen että se sai laajempaa levikkiä.
Koitankohan tässä nyt kuitenkin vain rauhoitella omaatuntoani varastetun designin himoitsemisesta? Toisaalta miksi minun pitäisi omata tässä asiassa niin tavattoman korkea moraali samalla kun olen ihan varma ettei suurin osa sukankuluttajista edes erota kopioita aidoista ja tuskin välittäisi hevonhännän vertaa vaikka tunnistaisikin? Valitettavasti oma vastaukseni edelliseen kysymykseen taitaa olla ”siksi koska tiedän ja ymmärrän edes vähän paremmin.”
On se maailma vaan houkutuksia täynnä.
- 10.09
- 6 Comments