Henrik (joka on selkeästi melkoinen ulkoilmamies) ei veljensä mukaan ole kuvannut kovinkaan kauaa, mutta kuvista välittyy varsin vakuuttavasti kuvaustilanteen tunnelmia. Alla muutama esimerkki Indonesiasta, Islannista, Filippiineiltä ja Suomesta. Lisää mielenkiintoisten kuvatekstien kanssa löydätte Henrikin Flickr -photo streamista.
Kykin eilen itsekin 17 asteen pakkasessa kuvaamassa time lapse -videota auringonnoususta. Syväjäätymisen ja normaaliin vuorokausirytmiini nähden aivan liian aikaisen heräämisen jälkeen into tehdä sama uudelleen ei ollut aivan korkeimmillaan, mutta ylläolevien kuvien kaltaiset ikuistukset muistuttivat siitä miksi sellainen kannattaa.






Mitäpä sitä ei tekisi 'hyvän-kuvan' saamiseksi.
VastaaPoistaYllä olevista kuvista näkee, että kaikki voitava on tehty hyvän-kuvan eteen.
Hyvin on onnistuttu - kärsimyksistä huolimatta.
Terveisin Eko
Suur kiitokset mukavista kommenteista ja ennen kaikkea kuvien esittelystä blogissasi. On hieno saada palautetta kuvataide alan ammattilaisilta.
VastaaPoistaTerveisin Henrik
Eipä kestä. Hehkuttaminen on hauskaa silloin kun löytyy jotain omasta mielestä oikeasti hehkuttamisen arvoista. Pidä hyvä meno yllä!
Poista