torstai 23. helmikuuta 2012

Pimppailu ja tuunailu: Matildan kengät

Aloitin kengäparin pimppaamisen / tuunaamisen / maalaamisen / kustomoinnin rakkaalle ystävälleni viime kesänä ja tarkoitus oli että ne valmistuisivat Flow Festareille. No niin no, ne olivat ja menivät joskus elokuussa, kai. Syystä tai toisesta kenkien valmistuminen on sittemmin pitkittynyt useaan otteeseen, mutta eilen sain ne vihdoin siihen happeen että uskalsin ilmoittaa asiasta niiden omistajalle. Tänään ehdin sitten jopa ottamaan muutaman nopean räpsynkin (tarkoitus tosin oli laittaa studiolamput pystyyn, mutta...) tänne julkaisua varten.







Prosessissa opittua:
* En osaa piirtää kissaa
* Kenkien lakkaus lopuksi on lähes pakollista, mutta jättää ärsyttävän kiillon (mattalakasta huolimatta)
* Käyttämäni maalitussit eivät huokoisilla pinnoilla peitä läheskään kerralla vaan värikerroksia joutuu tekemään useita
* Kenkien tuunaamiseen (tällä tavalla) soveltuvat kaikkein parhaiten kengät, joissa on mahdollisimman paljon tasaisia pintoja. Saumakohtien ompeleiden peittoon saaminen vaatii kikkailua.
* Ennen tuunailun aloittamista voisi olla hyvä suunnitella mitä aikoo kenkiin tehdä - ainakin jos meinaa kehittää niihin yhtenäisenä jatkuvan kuvitusteeman

Erilaisiin esineisiin kuvien piirtely ja maalailu on joka tapauksessa aivan erinomaisen hauskaa. Jostain syystä tulen käytännössä aina aloittaneeksi useita projekteja lähes samanaikaisesti tai ainakin niitä tuntuu nytkin olevan kesken ihan tarpeeksi monta; puulipas, lambin vinyylinen lammasfiguuri, Munny, verholauta, toinen pari kenkiä ja kolmas pian tulossa. Näistä lisää niiden valmistuttua.

Kenkien duunaamisessa on käytetty Molotowin one4all -maalitusseja (1-4mm) ja niiden täyttövärejä siveltimillä. Lakkaus on tehty jollain satunnaisella spraylakalla. Jos tähän on parempia ideoita niitä otetaan ilomielin vastaan.

16 kommenttia:

  1. Hyvältähän noot näyttää ja kissakin on onnistunut. Tyttö sai nätit sniikkarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Mun mielestäni toi kissa näyttää kyllä sellaiselta karvattomalta versiolta eikä sen ollut tarkoitus. Eipä sillä että siitä masentuisin - ens kerralla sit sekin vähän paremmin taas. :)

      Poista
  2. Kauniit pirteät kengät.
    Taidetta, joka toimisi katsottavana pöydälläkin.

    Hei,
    voinko julkaista Kuvalliset Askeleet blogissani kuvaamiani Hyvinkään taideseinän raffiteja, vai rajoittaako tekijänoikeudet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vaan.

      Kuvia graffitiseinien maalauksista voi julkaista ihan vapaasti. Ne ovat julkisella paikalla olevia teoksia, joten mikään ei moista estä.

      ...ja sen lisäksi se on mun mielestäni jopa suotavaa. Hauskaahan niitä on päästä näkemään kun kaikkialle ei kuitenkaan itse ehdi. :)

      Poista
  3. Tämäpä mukava tietää.

    Katsonpa miten laitan näytille, jonkun sopivan haasteen tahi teeman yhteyteen. Kuvasin yksityiskohtia.

    Mukavasti raffitit piristi helmikuista lumista ja räntästä kaupunkikuvaa.

    Kiitos Aamukaksi!

    VastaaPoista
  4. Onpa söpöset kengät. Omistaja ihan takuulla ihastuu (-tui) niihin, vaikka ei saanutkaan ajoissa. Olet sinä vaan aikas taitava.
    Niin, terkkuja vaan Espoosta, löysin sut Liplatuken blogista.
    orvokki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Orvokki,

      Kiitoksia vaan. Kenkien omistaja tosiaan piti niistä kovasti, mutta seuraavan pari kanssa pitää silti petrata noissa muutamissa mainituissa asioissa.

      Hauskaa että löysit blogin, pitääpä kiitellä linkkaajaa. :)

      Poista
  5. Ai perkele..! Just tänää keksin että pitääpä väsätä lenkkariin jotain tusseilla..Toisaalta tiesin etten oo eka joka on niin aatellut tehdä.. Mut todella tyylikästä jälkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Seuraavan parin teen samoilla tuotteilla sinänsä (noilla Molotowin 0ne4all-väreillä siis), mutta kenkien valmistumisen jälkeen on tullut testailtua niitä siveltimien kanssa enemmän. Jos tarkkaa jälkeä haluaa, niin voin suositella tussien sijaan - tosin nysväämisessä menee tuhottomasti aikaa. :D

      Poista
  6. Onpa söpöset kengät. Omistaja ihan takuulla ihastuu (-tui) niihin, vaikka ei saanutkaan ajoissa. Olet sinä vaan aikas taitava.
    Niin, terkkuja vaan Espoosta, löysin sut Liplatuken blogista.
    orvokki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vaan kehuista. Hauskaa että tänne eksyy uutta porukkaa ihmettelemään kirjoituksia. ^_^

      Poista
  7. Laitatko tohon päälle vielä jotain lakkaa ym. vastaavaa antamaan extra suojaa? Jos laitat niin mitä? teen itse samanlaisia molotowin maalitusseil ja oon huomannut et maali ei välttämättä useankin maalaamis kerran jälkeen pysy pitkään pinnalla kulumatta ja oon miettiny et auttaisko mahdollisesti joku lakka kerros tohon ongelmaan? Kenkien materiaali nahkaa/keino nahkaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, laitan. Käytössä on vaihtelevasti ollut jotain Mastonin halpislakkoja tai Molotowin lakkoja. Kengät on vähän ongelmallisia, koska pintaan on pakko saada lisäsuojaus värien päälle (muuten pienikin osuma johonkin repii väripinnan rikki), mutta toisaalta kerroksesta ei voi tehdä kovin paksua (paksu lakkaus jäykistää kenkää ja kun se kuitenkin kävellessä taipuu tietyistä paikoista, niin paksun lakan kanssa ne kyseiset kohdat voivat sit halkeilla).

      Tää on vähän sellainen asia etten ole oikein itsekään keksinyt siihen fiksuinta mahdollista tapaa toimia vielä.

      Poista