Valokuvaus: Henkilökuvasarja kesältä

Kunkin vuoden lähestyessä loppuaan tulee usein mietittyä mitä on saanut aikaiseksi ja mitä olisi pitänyt tehdä enemmän. Tänä vuonna tulin siihen lopputulokseen, että olen käyttänyt aikani pääsääntöisesti erilaisiin graffitisidonnaisiin juttuihin sillä kustannuksella etten ole valokuvannut ollenkaan niin paljon kuin olisi ollut suotavaa - sinänsä erikoista kun takaraivossa muhimassa on kuitenkin jo pitkän aikaa ollut muutaman eri kuvasarjaidean ja niistä näyttelyiden toteuttaminen.

Eilen tein muutaman puhelun ja tulin niissä käsitellyistä asioista sen verran hyvälle tuulelle etten enää halunnut pilata loppupäivää liiallisella työnteolla. Sen sijaan omistin aikaa mm. erään kesällä lapissa otetun henkilökuvasarjan tuottamiseen loppuun asti. Alkoi olemaan jo aikakin.

Alla muutama kuva sarjasta.

Nyt voisikin laittaa toimiston seinälle "note to self"-tyylisen "kuvaa vuonna 2012 enemmän ihan siksi että se on kivaa"-lapun. Työn puolesta tulee toki kuvattua muutenkin edelleen, mutta toivottavasti kamera nousee vastaisuudessa useammin vapaa-ajallakin huvin vuoksi.

Kuvasarjassa esiintyvä henkilö on ollut kuvattavanani aiemminkin. Jotenkin kummasti editointiin valikoitui tälläkin kertaa aika vakavamielisen näköisiä ruutuja - kuvaustilanteessa meno ei nimittäin erityisesti tänä kesänä ollut ollenkaan vakavaa. Kiitoksia vielä sinne pohjoiseen mallina toimimisesta. Ensi kesänä uudestaan?

Paramodel - graffitimaista pienoismallitaidetta Japanista

Tässä päivänä eräänä kikkailin jälleen ystävälläni Googlella etsien aivan toisia asioita tätä blogia varten kun törmäsin mielenkiintoisiin kuviin, jotka pieninä versioina näyttivät kaikki huoneen pinnat peittäviltä köynnösmaisilta graffiteilta. Lähemmällä tarkastelulla kävi ilmi, että maalin sijaan kuviot oli tehty kasaamalla ne muovisista pienoisrautatien raiteista ja niiden lomassa oli kaikkea muutakin. Jatkogoogletus osoitti syylliseksi Paramodel -nimisen Yasuhiko Hayashin ja Yusuke Nakanon muodostaman artistiduon - Japanista, mistäs muualta?

Alla muualta webistä varastettuja lainattuja kuvia:

Kuvan lähde

Kuvan lähde

Kuvan lähde

Kuvan lähde

Kuvan lähde

 Paramodelin duuneja tsekatessa omassa päässä ryhtyi syntymään villejä visioita sellaisten "3D-graffitien" tekemisestä, jotka eivät ihan vastaa sitä mitä termillä normaalisti tarkoitetaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää

Kerrankin päätin ihan ottaa kantaa maalauksellani. Tarkoitushan oli siis huumorin keinoin sanoa, että tiettyjen poliittisten tahojen kannanotot, joissa pistetään kummallisesti vastakkain seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja sotaveteraanit ovat mielestäni melko hanurista. Aiheesta osuvasti lisää täällä ja vaikkapa täälläkin, joskin osittain.

Kannan ottamisessa on helposti se huono puoli, että joku saattaa vetää siitä herneen nenäänsä. Tätä maalausta tehdessä ohi kulkenut vanhempi rouvashenkilö päätti aloittaa kanssani dialogin maalauksen aiheesta ja sen viestistä ilmoittamalla kuuluvaan ääneen kuinka epäkorrektina hän sen aihetta pitää ja kuinka hän aikoo olla asiasta yhteydessä eteenpäin sen takaamiseksi ettei tällaisia juttuja enää mihinkään maalata. Hetkittäin kiivaankin keskustelumme aikana ilmeni kuitenkin että hän oli ymmärtänyt kannanoton lähes päinvastaiseksi kuin itse sen tarkoitin. Lopulta pääsimme asiasta kuitenkin jonkinasteiseen yhteisymmärrykseen - hyvä asia sinänsä.

Taiteen tarkoitus on käsittääkseni herättää tuntemuksia sen kokijoissa ja näkijöissä eikä näiden tuntemusten ole aina välttämättä oltava pelkästään positiivisia. Niinpä varaan itselleni oikeuden vastaisuudessakin provosoida tarpeen niin omasta mielestäni vaatiessa sillä mitä teen. Lähtökohtaisesti tarkoitus ei ole kuitenkaan suoranaisesti loukata ketään, mutta loukkaantuahan voi mitä kummallisemmista asioista - kuten vaikkapa nyt siitä että "homot tanssivat linnassa."

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.

Alla vielä muiden maalareiden tuotokset samalta päivältä samalta seinältä.

PS. Seuraava blogikirjoitus käsittelee sit ihan muiden juttuja. Jos joku ei pysy housuissaan, niin googlatkaa "Paramodel."

Kansallisaarre: Aalto-maljakko

Kirjoittelin Habitaren aikoihin syyskuussa Me-maljakosta, jonka parissa puuhastelin lasinpuhaltaja Alma Jantusen ja muotoilija Tanja Sipilän kanssa ja lupasin palailla asiaan joulukuussa kun tämän projektin taustalla oleva Kansallisaarre-ohjelman jakso tulee ulos telkkarista. Nyt se hetki on käsillä; tänään 5. joulukuuta jakso esitetään ensimmäisen kerran YLEn TV2:lla klo 21.20. Uusintaa on ilmeisesti luvassa ainakin 7. joulukuuta samalla bat-kanavalla eri bat-aikaan (23.05 alkaen). En ole toistaiseksi itsekään nähnyt jaksoa, mutta sain kuulla esikatselussa olleelta henkilöltä sisällön olevan "värikästä." Siitä on sitten vaikeampi sanoa mitä se tällä kertaa tarkoittaa.

Hauskaa oli kuitenkin tätä tehdessä. Aloitimme projektin tämän vuoden keväällä tapaamalla verrattain aikaisin aamulla. Edellisenä iltana Suomi oli voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden ja jopa näinkin surkea penkkiurheilija kuin minä karjui silloin kurkkuaan käheäksi pitkälle aamuyöhön. Parin tunnin unien jälkeen ulosanti ja ajattelu olikin sitten jonkin verran pykivää. Muistan ihmetelleeni omaa rooliani sinänsä mielenkiintoisessa projektissa, koska lasinpuhaltajan ja muotoilijan työtehtävät olivat siihen liittyen suhteellisen selvät, mutta graffititaiteilija samassa poppoossa oli lievästi kalan laittamista polkupyörän päälle tai ainakin jonkinasteinen villi kortti.

 Keravan graffitiseinälle maalaamani piissi, jonka tein siinä vaiheessa
projektia kun lähes kaikki oli vielä auki.

Projektin edetessä kunkin meistä roolit selkeytyivät mukavasti ja jokainen pääsi osallistumaan uuden maljakon luomiseen. Oma panokseni näkyy uuden maljakon konseptoinnissa, värivalinnoissa ja pakkaussuunnittelussa. Kuin varkain pääsin siinä sivussa tekemään kaikenlaista sellaista mitä en ole aikaisemmin tehnyt ja olohan oli tietenkin niiden juttujen parissa mallia "intopinkeä." Erityisesti mieleen jäi se kun pääsin hieman kokeilemaan lasinpuhaltamista Nuutajärvellä ja ammattilaisten työskentelyä seuratessa oma jo ennestäänkin korkea arvostus sitä touhua kohtaan nousi suuresti. Edelleen oma vaikutelmani on että lasinpuhallus on melkoisen HC-touhua ja sen parissa työskentelevät ihmiset ovat aikamoisia bäädäässejä. Kaikki rispekti siihen suuntaan vaan. Myös muotoilijan ammatin monet hienoudet ja koukerot avautuivat lievästi suunnittelutapaamisissamme ja kunnioitus nousi siihenkin suuntaan - ilman muotoilijaamme tästä maljakosta olisi tullut lähinnä vitsikäs.

Kiitokset vielä Tanjalle, Almalle, YLElle ja tuotantoryhmälle. Kansallisaarre jää mieleen yhtenä vuoden 2011 siisteimmistä proggiksista.

Onko meidän maljakkomme nyt sitten niin kova juttu että siitä voisi puhua uutena Aalto-vaasina? Tuskinpa. Siitä huolimatta kyseessä on omasta mielestäni ihan toimiva konsepti ja modernit Me-maljakot sopisivat hyvin moniinkin koteihin. Parit protot ovatkin nykyään omassa taloudessani aktiivikäytössä ja toimivat siinä erinomaisesti.

Ohjelman katsomisen jälkeinen edit: Niin, se värikkyys oli näköjään niitä kaikkia kummallisia ilmaisuja, joita viljelen puheessani. Jakson voi muuten katsoa myös YLE Areenasta nyt hetken verran.

 Pakkaus- ja maljakkoprotoja toimistolla.

PS. Olen kuullut huhua että muutkin ohjelman jaksot ovat varsin katsomisen arvoisia. Erityisesti Salmiakki-jakso on kuulma varsin päräyttävä. Tsekitaut!

Vuoden keravalainen nuorisovaikuttaja 2011

Huh, enpä olekaan kirjoittanut tänne yhtään mitään pitkään aikaan. Osasyynä on ollut kiire ja lähes yhtä merkittävänä syynä on se, että tuntuu jotenkin kovin tylsältä ja egosentriseltä kirjoitella aina vaan omista jutuistaan. Muustakin kun olisi kovasti kirjoitettavaa ja näytettävää, mutta tuntuu että ellen kirjoittele niistä omistani, niin niitä kerääntyy niin pitkäksi listaksi etten sitten enää edes viitsi tarttua näppäimistöön.

Nyt on kuitenkin tapahtunut ihan sellaistakin että asiasta kirjoittaa hyvällä mielellä vaikka se itseä koskeekin; eilen Keravan kaupungin järjestämien itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien (täällä ollaan muuta maata hiukkasen edellä jopa pippaloinnin suhteen) yhteydessä vastaanotin "Vuoden keravalainen nuorisovaikuttaja 2011"-arvonimen ja siihen liittyvän palkinnon. Kaupunkimme nuorisolautakunta katsoi allekirjoittaneen olevan sen arvoinen seuraavin perustein:

"Jouni 'Psyke' Väänänen - roolimalli Keravalta

Graffitit kuuluvat nuorisokulttuuriin - halusimme sitä tai emme. Jouni Väänänen on lisännyt aikuisväestön tietoutta nuorison suosimasta taidemuodosta lukuisissa radio- ja lehtihaastatteluissa sekä tuonut näkyvyyttä Keravan nuorisotoimelle ja Kalevan nuorisotalo Häkin graffitiseinälle. Väänänen toimi myös Keravan nuorisotoimen Masterpiece -graffitinäyttelyn taiteellisena johtajana vuonna 2010. Luontevana ja asiansa omistavana ihmisenä Väänänen sai Keravan ja nuorten taiteen koko Suomen kartalle.

Lisäksi Väänänen on katu-uskottavalla tavalla ja omalla esimerkillään opastanut nuoria luvalliseen ja lailliseen graffitiharrastukseen. Väänänen toimii Keravan luvallisen graffitiseinän yhteyshenkilönä maalareiden puolelta ja pyrkii ajamaan uusien luvallisten seinien pystyttämistä ja sekä avustamaan ja ohjeistamaan asiassa pääsääntöisesti Keski-Uudellamaalla. Väänänen on mahdollista myös pyytää luennoimaan laillisesta graffitikulttuurista kouluihin ja yhdistyksiin."

Keravan seuraavan sukupolven graffitimaalareita opettamassa
lokakuussa 2011

Kuten lyhyessä ja sekavassa kiitospuheessani sanoinkin olen saanut Keravan kaupungilta, sen nuorisotoimelta ja nuorisolta viime vuosina jo ilman tätä huomionosoitustakin paljon enemmän kuin omasta mielestäni edes ansaitsen. Niinpä katson mielekkääksi palauttaa palkintosumman omalla tavallani kaupunkimme nuorisolle - mitä todennäköisimmin järjestämällä Funk on Ry:n kanssa Keravalla ensi vuonna ilmaistapahtuman, jonka välittömimmät kulut katetaan näin.

Isänpäivänä pikkuveljeni tuli sanoneeksi jotain sellaista, joka tarttui mieleen; "Teet ihan samoja asioita kuin kymmenen vuotta sitten. Silloin sua sanottiin vandaaliksi ja nyt taiteilijaksi. Ajattele kuinka siistiä." Niinpä. Oma ajatusmaailmani ja innostuksen kohteeni eivät ole lopulta muuttuneet kovinkaan paljon ja siksi onkin äärimmäisen mukavaa ettei niistä enää tarvitse jatkuvasti ottaa rapaa niskaansa vaan aikojen ja asenteiden muuttumisen myötä pääsen nykyään entistä paremmin toteuttamaan itseäni ja jakamaan innostustani kertomalla siitä nuorille.

Arvonimiä jaettaessa olin kovassa seurassa. Pitkän (edelleen jatkuvan) uran musiikkivaikuttajana tehnyt Teddy and The Tigersin Aikka Hakala sai Keravan kaupungin kulttuuripalkinnon, Sinisulkien Osmo Kinnunen palkittiin muistaakseni "Vuoden keravalainen liikkuja 2011"-arvonimellä hänen voitettuaan MM-kultaa Torinossa ja Tuko Logistics palkittiin ympäristöteoistaan "Kasvun paikka"-palkinnolla. Tässä joukossa sitä tuntee väkisinkin itsensä aika höyhensarjalaiseksi ja nöyryys lisääntyy entisestään.

Liiallisen pitkäksi venähtäneen kirjoituksen tästä asiasta voi varmaankin lopettaa luontevasti kahteen asiaan, joista lämpimät tunteeni kotikaupunkiani kohtaan käyvät eri tavoin ilmi; Jussi Soramiehen tekemään haastatteluun ja kuvaan loka- ja marraskuun taitteessa Berliinissä tekemästäni maalauksesta.

"Psyke" @ Jugendclub Skandal, Friedrichschain, Berliini