maanantai 29. maaliskuuta 2010

Graffiti: Keravan graffitiseinä on auki

Nonni, se olis lyhyen naamantai-päivityksen aika. Kuten viime viikolla uhkailinkin on Keravan graffitiseinä nyt pohjustettu ja käytössä. Pohjustamisen jälkeen sinne on ehtinyt jo tulemaan yhtä sun toista, josta seuraavassa vähän kuvia ja videota. Kuvien mahtavasta laadusta saamme kiittää pääsääntöisesti kännykkäkameraa.








Olihan meidän sitten tosiaan itsekin pakko lähteä viikonloppuna maalaamaan. Tietty on vähän harmi jyrätä upouusia duuneja, mutta onneksi kaikki ovat tottuneet siihen, että kunhan kuvat saa duuneistaan niin muut voivat ryhtyä maalaamaan.


Kevään 2010 ensimmäisen ykköslinjat. Kylläpä haki yllättävän paljon.



Spreipeintus Awesomius -lajin ryhmäkokoontuminen, josta voimme huomata että italialaisia, saksalaisia ja australialaisia yksilöitä on jo palannut maahamme talvehtimisen jäljiltä.





Tässä fiilistellään jo seuraavan maalauskerran luonnoksia.




Vaikka lateksin käyttäminen pohjalla tähän aikaan vuodesta on aika piinaava idea (kylmä ja osin kostea seinä ottaa huonosti telamaaleja vastaan ja kuivuu todella hitaasti), niin yllättävän hyvin se nyt silti onnistui tällä kertaa.


Joskus pitää hieman pysähtyä miettimään mitä olikaan tekemässä.




Teknisesti ollaan vielä vähän talviterässä, mutta eiköhän tämä nyt saa silti kelvata.




...ja kutakuinkin tältä kokonaisuus sitten lopulta näytti.

Fiilisteltiin poikien kanssa jo sitä, että kunhan kesä tulee, niin pakkohan seinälle on ottaa ghettoblasteri ja pallogrilli mukaan. Kesä 2010 tulee olemaan "siistein ikinä." Jei.


tiistai 23. maaliskuuta 2010

Kiirettä pitelee

”Muotoa Etsimässä” on elänyt viimeisen kuukauden verran melkoista alkukeväistä hiljaiseloa. Se ei johdu siitä että olisin vaipunut myöhäiseen talvihorrokseen vaan paremminkin siitä, että olen niin uskomattoman kiireinen säätäessäni ison nipun ties mitä projekteja kanssa etten ole ehtinyt niistä paljoakaan kirjoittamaan.

Seuraavassa lyhyttä päivitystä.

Keravan graffitiseinä on viime viikonloppuna korkattu ja hyvin onkin. Alla pari kuvaa asiasta - ylemmän saa klikkailtua isommaksi. Mikäli korkeammat voimat ja Pekka Pouta suovat tulemme pohjamaalaamaan seinän tämän viikon aikana (perusedellytys olisi lämpötilan pysyminen plussalla myös yön läpi) pariin otteeseen ja sen jälkeen se on kaikkien käytössä. Pohjamaaleista muuten kiitokset Keravan Rautian ystävälliselle kauppiaalle ja Väripirtin porukalle. Sorvaan tällä viikolla päättäjätahojen kanssa vielä seinän säännöistä kasaan lopullisen version, jotta homma olisi sitten siltäkin osin selvä.






Tällä hetkellä muuta työn alla olevaa ei työsidonnaista:
- Yksi muotokuva pariskunnalle
- Juuri perustetun Graffiti- ja hiphop-kulttuurin etujärjestön visuaalista ilmettä, verkkosaitin rakennetta ja kesätapahtumien järjestämisessä avustamista
- Erään pikkukaupungin päättäjien kanssa neuvottelua luvallisesta maalausseinästä keskelle kylää
- Luonnosten piirtelyä kesää odotellessa. Tänä kesänä en halua joutua samaan tilanteeseen kuin viime kesänä useasti; hirveä halu lähteä maalaamaan, mutta ei luonnoksia varastossa, joten maalauksia tuli sitten tehtyä ilman niitä. En ole koskaan pitänyt tota erityisen hyvänä ideana, koska ainakaan allekirjoittaneen tyylit eivät juuri koskaan kehity yhtään mihinkään freestyleilemällä.
- Keravan graffitiseinän avajaistapahtuman järjestämistä; sponsseja, esiintyjiä, mainonnan suunnittelua, kirje graffitiseinän naapureille

Hitsin hitsi. Tampereella olisi H.R. Giger-näyttely ja sosiaalikeskus Satamassa olis Jussi P. Koistisen näyttely. Niissäkin olisi kiva ehtiä käymään.