Valokuvaus: Urbaania löytöretkeilyä Pohjois-Norjassa

Hylätyt rakennukset ovat periaatteessa aika luotaantyöntäviä paikkoja ja niiden houkuttelevuus ei varsinaisesti lisäänny jos ne ovat jossain täysin hevonkuusessa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ihmiset harvoin hylkäävät rakennuksia aivan ilman syytä ja hyvällä syyllä hylätyt paikat ovat satunnaisesti melkoisia tarinoiden aarreaittoja. Pohjoisen reissullani törmäsin poikkeuksellisen mielenkiintoiseen rakennukseen Pohjois-Norjassa ja alla hieman kuvia asiasta.

Melko kutsuvaa? No, eipä sinänsä. Sisällä voimakas tuuli paukutti aavemaisesti kaikkea mitä pystyi enkä tuntenut juuri hetkeäkään olevani yksin. Mieluummin olisin tosin tuntenut.

Suht suloinen vanha levysoitin.

Näkymä ulos eräältä käytävältä.

Terveisiä Meksikosta, 1994.

Sukkulan laukaisu Cape Canaveralista, circa 1995.

Melko hyviä mustavalkokuvia, 1990 & 1991.

Yksin hylätyissä rakennuksissa vaeltaessa voi tehdä matkan mielikuvitukseen.

Hylätyissä rakennuksissa pyöriminen on monille suoranainen harrastus ja sitä kutsutaan urbaaniksi löytöretkeilyksi. Käydessäni milloin missäkin autiotaloissa ja tehdashalleissa en juuri koskaan ota mitään löytämääni mukaani (vaikka satunnaisesti löydänkin erittäin mielenkiintoisia esineitä ja asioita) vaan tyydyn ottamaan paljon valokuvia. Suurinta parhautta on löytää valokuvia, jotka kertovat rakennusta käyttäneiden henkilöiden elämistä ja harrastuksista ennen rakennuksen hylkäämistä ja sen aikoihin.

Mikäli olet kiinnostunut lukemaan enemmän liittyen Norjassa tekemiini löytöihin (pääsääntöisesti puhun nyt noista mustavalkokuvista ja niiden ottajasta), niin kannattaa suunnata toiseen blogiini myöhemmin tänään tai huomisissa.